Category

ostosvinkit

Category

Tämä on minulle erittäin tärkeä postaus! Koska olen itse pienyrittäjä ja kivijalkakauppias, tiedän kuinka haasteellista on elättää itsensä ja luoda työpaikkoja pienenä kauppiaana. Vuosien varrella kaupan tilanne on muuttunut merkittävästi ja kivijalkamyymälöiden rooli ja tilanne on täysin erilainen kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Nyt eletään haasteellisia aikoja kaupunkien keskustoissa.

Siskoni Suvi antoi minulle sysäyksen tehdä tällainen postaus oman kotikaupunkini pienistä liikkeistä. Suvi toteutti Kokkolan kivijalkakaupoille ihanan stailauspostauksen (Parhaat poiminnat kivijalkamyymälöistä) – auttaakeseen pieniä liikkeitä joulumyynneissä. Päätin tehdä omalta osaltani saman täällä Turussa – nostaa esille omia suosikkiliikkeitäni ja muistutella ihan kaikille, miten paljon jokaisen ostokäyttäytyminen vaikuttaa omaan kaupunkikuvaan ja muutenkin oman alueen taloustilanteeseen. Vastuullisuutta on myös tiedostava ostaminen.

Lähes kaikista näistä myymälöistä voi myös tilata tuotteita netin kautta!

Tästä postauksesta tuli aika pitkä, joten suosittelen ottamaan mukavan asennon ja rentoutumaan. Toivottavasti saatte kivoja lahjavinkkejä ja suositte pikkukauppoja.

KUI Design

Linnankatu 13, Turku

Kui Design on 10-vuotta vanha yritys, joka sunnittelee ja valmistaa omista suunnitelemistaan kuoseista vaatteita ja muuta pientekstiiliä. Täältä löytää myös Turku-aiheisia tuotteita, kuten keittiöpyyhkeitä, pussukoita, julisteita jne.

 

KUI Designilla on suloisia lasten vaatteita. Ihastelin myös pehmoisia torkkupeittoja ja kivoja julisteita. Tässä myymälässä on paljon tutkittavaa ja itse myymälä on tosi sympaattinen vanhan talon luomassa tunnelmassa.

Element Wear

Linnankatu 10

Ei kyllä ole epäilystäkään mikä on minun suosikkivaatekauppani – se on Element. Paitsi että löydän aina myymälästä ihania vaatteita, siellä on myös todella mukava henkilökunta. Elementin valikoimissa on ihania skandimerkkejä kuten Acne, Samsoe/Samsoe, Filippa K, Elvine jne.

 

Mitä lahjaidiksiin tulee, niin minä valitsin omiksi suosikeikseni Pernille Corydonin hennot korut, ne ovat moderneja ja ajattomia. Miehille on usein vaikea keksiä pientä kivaa ja käytännöllistä lahjaa, mutta esimerkiksi kauniissa purkissa oleva kenkienhoitoaine olisi minusta oikein hyvä lahjaidis.

Vaatepuolelta bongasin aivan mielettömän pehmoisia ja tyylikkäitä kaulahuiveja – sopii miehelle ja naiselle. Ja jos haluaa hemmotella oikein överi-ihanalla lahjalla, joka maksaa enemmän (vaikka itseään) suosittelen esimerkiksi Acnen harmaata neulepaitaa. Itse ostin samanmoisen edellistalvena ja se on edelleen yksi käytetyimmistä vaatteistani, vaikka hinta kirpaisikin.

Dots Turku

Linnankatu 9-11

Jos haluat huokailla ihastuksesta, astu Dotsiin. Tämä on oikea aarreaitta, vaateita, asusteita, kodin esineitä ja pieniä herkkuja on vaikka kuinka paljon. Dotsin tyyli on naisellinen ja tyylikäs.

Dotsista poimin omiksi lahjavinkeiksini Gauharin valmistamat tuotteet, teetä, lakritsia, astioita, ensimmäisen kuvan kukkamekko (todella ihana)… täällä oli niin paljon vaihtoehtoja että teidän täytyy piipahtaa katsomassa. Dotsin tytöt auttavat kyllä valitsemaan, oli sitten kyse vaatevalinnasta tai lahjasta.

Kukkakauppa Piia Jaala

Linnankatu 9 B

En ole oikeasti koskaan käynyt ihanammassa kukkakaupassa kuin Piia Jaala. Inspiroidun todella paljon leikkokukkavalinnoista, aina löytyy uusimpia ja kiinnostavimpia lajikkeita. Myymälässä on myös ihania ruukkuja ja maljakoita.

Tällä hetkellä kuivakukat ja heinät ovat tosi trendikkäitä ja Piia Jaalalla on hyvä valikoima näitä. Tietysti myös perinteisiä joulukukkia ja leikkokukkia löytyy, mutta niissäkin yhdistelmissä ja kokoonpanoissa on aina sellainen erityinen moderni twisti. Ja hei, yksi parhaista vinkeistä tuliaisiksi ja itselle on ihana kranssi, nyt kiinnostaa erityisesti heinäkranssit. Lukuvinkki vielä – Piia Jaalalla on myös ihana blogi.

Leipomo Gryn

Linnankatu 9-11 (sisäkortteli)

Kun haluat hemmotella itseäsi juureen leivotulla leivällä ja luomuraaka-aineista loihdituilla leivonnaisilla suuntaa Gryniin. Minusta on aina erityinen fiilis noutaa Grynistä herkullinen leipä. Juureen leivottu leipä säilyy seuraavaan päivään mehevänä paremmin kuin normaali paperipussileipä.

Grynistä veisin tuliaisherkkuja kyläpaikkaan tai miksei antaisi joululahjaksi lahjakorttia herkkuleipomoon!

PUF Designmarket

Linnankatu 9-11 (sisäkortteli)

PUF Designmarket on ikkuna suomalaiseen muotoiluun. Modernista myymälästä löytyy laaja valikoima pienten suomalaisten yritysten tuotteita. On ihana että tekijät saavat tuotteitaan esille kuluttajia varten.

Joulun ajaksi PUF on koonnut ihanan ”PUF CHRISTMAS MARKETIN”. Itse poimisin sieltä mehiläisvahakynttilöitä ja vaikkapa käsin tehdyn paperitähden – joka on ihan eri asia kuin markettien kiinatähdet.

RAW Beauty

Humalistonkatu 15a

Luonnonkosmetiikka on lähellä sydäntäni ja mikä parasta on ostaa se viehättävästä pikkumyymälästä, jossa saa asiantuntevaa apua oikeiden tuotteiden valinnassa.

 

Raw Beautystaä joululahjavinkeikseni valikoitui pahviseen rasiaan pakattu jauhemainen kuorinta-aine, joka hemmottelee ihoa. Tai ihanissa joulupaketeissa olevat muut kosmetiikkatuotteet. Jos et tiedä mitä antaa ystävälle tai jos pitää neuvoa puolisoa lahjan valinnassa, niin tuossa hyvät vaihtoehdot.

Biodelly

Rauhankatu 10

Toinen ihana luonnonkosmetiikan kivijalkamyymälä, josta löytyy vankka asiantuntemus luonnonkosmetiikasta ja ihonhoidosta. Täällä sinua opastetaan ihon ongelmissa tai vaikka kuulaan meikin loihtimisessa.

Kaksi tuotetta, joita ilman minä en poistunut Biodellystä – Organic Shopin lumoava nestesaippua ja Hurrawin värillinen huulirasva. Molemmat ihan suosikkituotteitani ja mitä mainioimpia kivan hintaisia lahjaideoita!

Sisustuksen Koodi

Linnankatu 19

Enhän voi jättää omaa pientä puotiani tästä listasta. Sisustuksen Koodi on ollut nyt vuoden verran uudessa liiketilassaan. Minä ja Maija palvellaan asiakkaitamme kaikissa sisustamiseen ja visuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Paitsi että Koodi on sisustusliike, olemme myös sisustussuunnittelutoimisto tai oikeastaan visuaalinen suunnittelutoimisto. Sillä välillä saatamme auttaa asiakastamme vaikkapa yrityksen asiakaskokemuksen miettimisessä tai visuaalisuudessa. Tai saatamme ottaa asiakkaalle valokuvia tai miettiä ikkunateippauksia. Haasteellisten aikojen myötä osaamista on käytettävä hyödyksi tajoamalla tavaran lisäksi myös osaamiamme palveluita.

Mutta ei unohdeta sitä kauppapuolta, olemme sisäänostaneet joulua silmällä pitäen myymälään viehättävää lahjatavaraa ja valikoima on juuri nyt parhaimmillaan.

Mitä sitten Koodista antaisin juuri nyt lahjaksi – no vaikkapa ylellisen tuoksukynttilän, trendikkään verkkolasitarjottimen tai lyhdyn, ripauksen kultaa kynttilänjalan muodossa tai muhkeat tyynyt.

****

Toivon kaikkien pikkuliikkeiden puolesta, että muistatte nauttia persoonallisten liikkeiden henkilökohtaisesta palvelusta ja siitä että kaupungin keskustasta löytyy kivijalkaliikkeitä. Kauppakeskuksessa ei tule sama fiilis kuin keskustassa kiertelyllä. Välillä voi piipahtaa ihanaan ravintolaan tai kahvilaan, joka ei ole suuri ketju vaan ripauksen persoonallisempi ja tunnelmallisempi. Jossa tarjottavat on mietitty ja tunnelma on luotu kutsuvaksi.

Ihanaa pikkujouluviikonloppua – piipahdetaan kaupungilla joulutunnelmissa!

Minusta tuntuu että olen saanut viime aikoina superpaljon ihania hemmottelutuotteita testattavakseni. Luonnonkosmetiikka on monellakin tavalla todella ”koukuttavaa”. Katsokaa ensinnäkin miten näteissä puteleissa sitä on tarjolla. Visuaalisuudesta nauttivalle asia jota ei voi sivuuttaa. Toinen aisteihin perustuva tärkeä bonus on tuoksumaailma, joissakin tuotteissa se voi olla aluksi jopa outo, mutta kun tähän tuotemaailmaan pääsee sisälle, suorastaan hullaantuu ihanista tuoksuista.

Tabitha James Kraan

En ollut aikaisemmin kokeillut luonnonkosmetiikkaa hiuksille, joten jännityksellä testailin Sugarista saamiani hiustuotteita. Tabitha James Kraanin hiustenpuhdistusaine ja hiustenhoitoaine olivat täysin erilaisia kuin normaalisti käyttämäni hiustuotteet. Pakko sanoa, että kun olin testannut näitä ensimmäisen kerran, oli kipitettävä hehkuttamaan fiilistä isännälle. Näissä hurmasivat koko setti – annostelupakkaus, tuoksu ja aineen koostumus. 

Tabitha James Kraan

Hiusten puhdistusaine ei vaahtoa kuten shampoo. Saattaa olla epäilyttävän oloista, etenkin jos rakastaa kermaista vaahtoa, kuten minä. Tiesin etukäteen ettei tämä vaahtoa, joten noudatin annosteluohjetta ja levittelin ainetta huolellisesti hiusten tyveen hieroen. Huuhtelin huolellisesti sen pois ja lisäilin sarjan hoitoainetta latvoihin. Hoitoaine tuntui jo levitysvaiheessa ihanan kosteuttavalta ja helposti levittyvältä. Käsittelyn jälkeen hiukset tuntuivat todellakin ihanan puhtailta ja silkkisiltä. Kuivuttuaankin tukka oli helppo käsitellä ja raikkaan oloinen. Ihana tunne.

Suosittelen kyllä kokeilemaan tällaisia, näitä käyttäessä on ihan erityinen fiilis. En varmasti luovu kokonaan normaalista shampoosta ja hoitoaineestani, pidän myös Cutrineistani, mutta siinä rinnalla haluan hemmotella itseäni välillä tällaisilla luonnonkosmetikkahiustuotteillakin. Näitä tuotteita voi ostaa Naturellesta. Voit lukea luonnonkosmetiikkaguru Katja Kokon postauksen näistä tuotteista tästä.

Dabba suolasuihke

Dabba-sarjasta olen testaillut suolasuihketta. Käytän lähes aina ponnaria, kuten olette huomanneet, joten pidän tuotteista jotka antavat vähän tekstuuria, jottei hius ole ihan liukas. Dabban tuotteissa on tosi ovelat yrttiset tuoksut, kiva raikas tuote. Tätä saa esimerkiksi Biodellystä.

Tabitha James Kraan
Tabitha James Kraanilla on myös toimiva kuivashampoo. Taas ensin katse osuu kauniiseen pakkaukseen, joka on kompaktin kokonsa ansiosta kätevä kuljettaa vaikka käsilaukussa. Kuivashampoolla saa taiottua hetkessä kuohkeutta hiuksiin. Auttaa myös pesujen välillä hiusten raikastamisessa. Itse en voisi enää olla ilman kuivashampoota. Tämä toimi moitteettomasti, on ensimmäinen puuterimainen kuivashampoo josta pidin.
Kuvasin nämä tuotteet meillä töissä upeassa Vipp-kylpyhuonemodulissa. Harmi, ettei kotona kylpyhuoneremontti yltänyt kalusteiden uusimiseen saakka. Kuvissa vilahtaa myös kotimaisen Mayn kaunis metallikori, johon on tullut uutuutena korkkinen kansi.
 
Luonnonkosmetiikkaa hiuksille oli ensimmäinen osa pienestä hiusaiheisesta postaussarjasta, jota olen suunnitellut. Näiden vinkkien lisäksi olen nimittäin löytänyt myös muutaman muun loistavan hiustuotteen – joten jatkoa seuraa tähän teemaan. 

”yhteistyössä Iittala ja Suomen Blogimedia”

Olen tainnut vähän ihastua uudelleen, nimittäin siniseen väriin. Iittala-yhteistyön myötä sain tehtäväkseni tutustua Iittalan Suomi100-juhlavuoden koelmaan, nämä tuotteet ovat väriltään ultramariinin sinisiä, joka on Iittalan vuoden 2017 lasiväri.

Iittala on erityisen ylpeä lasinkäsittelyosaamisestaan ja siihen liittyvästä lasin värjäämisestä. Iittalan lasituotteissa väri sekoitetaan jauhereseptillä jo lasimassaan, näin värin syvyys ja heleys pääsee täysin oikeuksiinsa. Läpivärjätyssä lasissa myös massan paksuus vaikuttaa värin syvyyteen. Niinpä saman värisissä lasituotteissa saattaa olla erilainen ”resepti” samalle värille. Vuoden 2017 ultramariinin sininen on valittu Iittalan lasiväriarkistojen lukuisista sävyistä kunnioittamaan maamme juhlavuotta.

Sininen väri on kansallisvärimme ja ollut perinteisesti rakas meille suomalaisille. Sininen väri kuvastaa hyvin tuhansia järviämme, puhdasta luontoa ja sinistä taivasta sekä sinistä hetkeä, kun maisemaa valaisevat sadat sinisen sävyt juuri ennen pimeää.

Omaan elämääni Iittalan tuotteet ovat kuuluneet aina. Ensimmäisiä omia esineitäni oli aikanaan äidin minulle ostama vaaleansininen Mariskooli, sillä oli kunniapaikka huoneessani. Kun perustin oman kodin, valitsin astiastoksi Kaj Franckin Teema-sarjan. Nyt meidän kotoa löytyy Teeman eri osia monelta vuosikymmeneltä. Myös Kartio-lasit ovat olleet meillä käytössä melkein aina, tämä ultramariinin sininen sävy on erittäin tervetullut lisä astiakaapistoomme.

Aamiaishetki keittiön saarekkeella. Sininen väri tuo raikkaan tuulahduksen valkoiseen kotiin. Voi olla, että pienellä väriannoksella on päivän mielialaankin kohottava vaikutus.

Aalto-maljakko on minulle yksi tärkeimmistä design-klassikoista. Sain ensimmäisen kirkkaan Aalto-vaasin joskus lahjaksi, silläkin oli paikka jo omassa huoneessani kotona asuessani. Sittemmin kokoelmani karttui parillakin pienemmällä kirkkaalla Aalto-vaasilla ja nyt vielä näillä juhlavilla sinisillä maljakoilla.

On pakko sanoa, että kun avasin näitä Aalto-maljakoita pakkauslaatikoista, melkein liikutuin. Näissä on ihan erityislaatuista juhlavuutta. Tällaiset esineet kunnioittavat hienosti maamme historiaa ja muistuttavat tästä juhlavuodesta ja siihen liittyvistä hetkistä vielä tulevaisuudessakin. Tänä vuonna on helppo valita mieleenpainuvia lahjoja.

Kastehelmi-sarjaan olen ihastunut jo lapsuudenkodissani. Olenkin ollut haltioissani sen uudesta tulemisesta. Meillä on ollut oikeastaan huutava pula Kastehelmi-laseista, sillä ne tuntuvat olevan aina astianpesukoneessa. Nyt saimme kokoelmaan täydennystä. Valitsin lisäksi sarjasta nuo pienet lautaset. Värikkäillä alkuruoka/leipälautasilla juhlakattaukseen tulee potkua. Suloiset pikkulautaset sopivat hyvin myös kahvipöytään, jälkiruoille, aamupalaleiville – niin todella moneen käyttöön.

Kattauksissa pidän sekoittelusta ja pienistä yksityiskohdista. Tehokas väri tuo upean tunnelman, oikein yllätyin kuinka koko ruokatilan ilme muuttui tämän kattauksen myötä. Sinisten juhlavuoden tuotteiden joukossa on omia vanhoja Iittalan astioitani.

Iittalan juhlavuoden lasituotteet on valmistettu täällä Suomessa Iittalan omalla tehtaalla. Kokoelma on myynnissä tämän vuoden ajan.

Olen nyt ihaillut kotona sinisiä väripisteitä siellä täällä. Täytyy sanoa, että väri on todella kaunis meidän neutraalin sävyisessä ympäristössä. Mitä sinä pidät näistä sinisistä uutuuksista?

Postauksessa näkyvät Suomi 100-juhlavuoden tuotteet:


-Aalto-maljakko kahdessa koossa ultramariini
-Mariskooli ultramariini
-Kastehelmi-tuotteet ultramariini
-Kartio-lasit ultramariini

*Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä

”kaupallinen yhteistyö Biodelly”

Palaan taas hetkeksi taannoiseen meikki-iltaan, joka vietettiin Biodellyllä. Lupasin kertoilla teille saamistamme meikkivinkeistä ja omista illan aikana tekemistäni ostoksista. Illan tarkoituksena oli perehtyä erityisesti hyvinvoivaan ja hehkuvaan ihoon – se on ainakin omasta mielestäni meikin tärkein osa-alue. Jos et lukenut aikaisempaa postaustani meikki-illasta, voit kurkata sen tästä, siinä kirjoitin paitsi mukavasta illastamme, myös hieman luonnonkosmetiikasta.

Biodelly on luonnonkosmetiikan verkkokauppa ja nyt heillä on myös täällä Turussa kivijalkaliikekin. Tämän postauksen lopussa tulee alekoodi, mikäli innostut tilaamaan vinkkaamiani (tai muita) tuotteita Biodellyn verkkokaupasta.

Ihosta

Hehkuvan ihon salaisuus on tietysti hyvin hoidettu iho. Yksi tärkeimmistä asioista ihonhoidossa on oikeanlainen puhdistus. Biodellyn Tanja kertoi meille, että kaikille ihotyypeille mahdollisimman hellävarainen puhdistus täyteläisellä puhdistusaineella on paras, näin ihon omat suojaavat rasvat eivät peseydy pois. Myös siis rasvaiselle iholle hän suosittelee puhdistusmaitoa tai voidetta. Itse olen tässä ihan samalla linjalla, omat suosikkini ovat juuri nyt Mia Höytö puhdistusvoide ja Absolution puhdistusvoide.

Puhdistuksen jälkeen ei kannata unohtaa kasvovettä. Se neutralisoi ihon puhdistuksen jälkeen ja auttaa hoitotuotteita imeytymään iholle. Biodellyn lahjakassista paljastui ihana Dabban siankärsämö-kukkaisvesi kasvoille. Sen jännän yrttinen tuoksu on erikoinen ja olen melkein jäänyt koukkuun siihen.

Aamuisin meikin alle on hyvä levittää tehokas seerumi. Itse asiassa Tanjan mukaan seerumi on vielä tärkeämpi kuin kosteusvoide. Jos käyttää tehokasta seerumia, on melkein sama mitä voidetta käyttää ihon kosteuttamiseen – sekä aamuisin että iltaisin. Usein satsataan erittäin kalliiseen kasvovoiteeseen, sen sijaan kannattaisi satsata seerumiin. Sain testiin Naturativin seerumin ja olenkin levitellyt sitä joka aamu meikin alle. Tämä on kuulemma Biodellyn myydyin seerumi. Rakastan myös mm. Mia Höytön Lempeä Uni-seerumia ja Madáran Time Miracle-seerumia.

Etenkin talviaikaan on hyvä vielä laittaa seerumin päälle aamuisinkin kosteusvoidetta, meikki levittyy paremmin hyvin kosteutetulle iholle. 

Kun perusasiat, eli ihonhoitorutiinit ovat kunnossa, voi keskittyä meikkipuoleen. Eli päästään varsinaiseen aiheeseen. En ollut itse vielä testaillut luonnonkosmetiikkaa meikkipuolella ja tämä oli itselleni mieluisa kokeilu. Luonnonkosmetiikassa meikillä on tarkoitus luoda tasainen ja kuulas lopputulos, jossa ihon luonnollisuus pääsee esille. Biodellyn meikkaaja Miila teki illassa meille esimerkkimeikin käyttäen useita mielenkiintoisia tuotteita ihon korostamiseen.

Pohjustus

Zuii Organic Colour Corrective Primer tasoittaa, kosteuttaa ja korjaa ihon värisävyä sekä pohjustaa ihoa meikkivoidetta varten. Primerin avulla meikki pysyy myös heleänä ja paikallaan koko päivän. Tätä pohjustusvoidetta on myös eri sävyissä, itse tarvitsisin ainakin vihreään taittavan primerin häivyttämään kasvojeni keskiosan punaisuutta.

Ostin itselleni myös meikin pohjustamiseen liittyen Absolutionin keveän silmänympärysvoiteen, jossa on valoa heijastavia pigmenttejä. Tätä käytetään silmänympärysiholla aamuisin, voide luo valoisuutta silmien ympärille ja auttaa tummiin silmänaluksiin ja turvotukseen. Tätä voi myös lisäillä päivän mittaan meikin päälle tuomaan kosteutusta ja kirkkautta.

Meikkivoide

Seuraavaksi ihoa tasoitetaan meikkivoiteella. Illassa Miila käytti Zuiin puolipeittävää meikkivoidetta. Ostin itselleni tuon samaisen voiteen ja olen pitänyt siitä kovasti. Levittelen meikkivoiteen sormilla, jolloin käsien lämpö tekee tuotteesta helpon levittää, kuten Miila ohjeisti. Minulla on sävy natural, se sopii hyvin vaaleaan, hitusen keltaiseen taittavaan ihon sävyyni. Meikkivoidetta voi levittää kevyesti myös silmien ympärille ja kaulalle saakka.

Peiteaineet ja korjausvärit

Meikkivoiteen lisäksi iho tarvitsee usein paikallista korjailua ja tähän Miila suositteli tummille silmänalusille ja esim. nenänpielille Everyday Mineralsin peiteainetta. Jauhemainen peiteaine on hyvä taputella iholle pienellä siveltimellä. Tarvittaessa jauhetta voi sivellä laajemmallekin alueelle suureman siveltimen avulla. Itseäni jäi kiinnostamaan tällainen peiteaine ja taidan seuraavaksi hankkia meikkipussiini tämän tuotteen.

Punottaviin ihon kohtiin sopii hyvin vihertävää pigmenttiä sisältävä Everyday Mineralsin peiteaine. Vihreä sävy neutralisoi ihon punoitusta.

Puuterointi

Kevyt puuterointi kasvojen t-alueelle tehdään isolla puuterisiveltimellä ja värittömällä irtopuuterilla. Puuteria voi lisätä kun koko meikki on valmis, mutta hehkuvan meikkipohjan idea on jäädä aavistuksen kuultavaksi ja ihon ”nihkeän”/ ”säämiskämäisen” tuntuiseksi, joten liikaa puuterointia kannattaa välttää. Meikki-illassa käytettiin RMS:n irtopuuteria.

 Hehkua iholle / korostusta

Sitten sitä valoa ja hehkua iholle. Nyt on muodikasta käyttää erilaisia varjostuksia ja tuoda kasvojen kolmiulotteisuutta esille. Contouringiksikin kutsuttu tekniikka on rajuimmillaan aika hurjan näköistä, mutta kevyesti varjostelemalla voi tuoda esille kasvojen piirteitä ja näin saada iholle sitä toivottua hehkua.

Miila korosti mallin kasvoja Lily Lolon Sculp and Glow Contour Duo-paletilla. Meikissä tehostettiin korostettavia alueita; poskipäitä, kulmaluuta, otsan keskiosan kolmiota, jatkuen alas nenänselkää pitkin. Tummemmalla sävyllä luotiin puolestaan varjoja kasvoille.

Yläluomen keskiosaa korostettiin Lily Lolon illuminatorilla sävyllä Champagne. Itse ostin tämän korostuspuuterin ja olen sitä sutinut nimenomaan kulmakarvojen alle, poskipäiden yläpuolelle, ohimoille ja otsaluulle. Tämän korostuspuuterin taisi suurin osa ostaa itselleen meikki-illan aikana. Suosittelen lämpimästi, tällä tulee ihana hehku kasvoille. Kun kääntää päätä, niin valo heijastuu iholla niistä kohdista joihin tätä on sivellyt.

Poskipuna

Poskipuna on yksi meikin kulmakivistä. Jos et vielä ole ihastunut poskipunan tuomaan hehkuun, nyt kannattaa kokeilla sitä rohkeasti. Itselleni poskipuna on vielä tärkeämpi kuin ripsiväri tai huulipuna. Miila muotoili esimerkkimeikissä kasvoja Zuiin poskipunalla sävy peach. Poskipuna on nyt muodikkainta levittää pyöreästi poskiluiden päälle, mutta toki kannattaa noudatella itselleen sopivinta levitystapaa. Poskipunaa kannattaa levitellä monta ohutta kerrosta, pikku hiljaa väriä lisäillen. Ihan samalla tavalla kuin luomivärejäkin. Näin saadaan tasaisin ja pysyvin lopputulos.

Kulmien korostaminen

Yksi meikki-illan parhaista löydöistä oli ehdottomasti Zuiin kulmakarvakynä. Itse olen käyttänyt vuosikaudet samaa puuterimaista kulmakarvaväriä ja nyt löysin sille kilpailijan, jopa voittajan. Tämä kulmakarvakynä on aivan loistava. Viistolla kärjellä saa luotua kauniin muodon kulmakarvoille, kannattaa noudattaa niiden luonnollista linjaa, mutta rajata pehmeästi, ei liian skarpisti. Kulmakarvat saavat näyttää siltä että niitä on korostettu, mutta ei liian terävästi. Huolitelluilla kulmakarvoilla luo koko kasvoille ryhdin.

Huulille
Loppusilaus luonnollisen hehkuvalle meikille on huulten pehmeä korostus. Miila käytti tällä kertaa Hurrawin Cinnamon-huulivoidetta, joka antaa himmeän kiillon ja luonnollisen sävyn. Parasta tässä ehkä kuitenkin on tuoksu ja maku – kanelinen tuoksu on joulumainen, tässä on myös ripaus chiliä. Vastustamaton tuote. 
Tulipas pitkä listaus tuotteita. Olen ollut kaikkiin ostamiini tuotteisiin oikein tyytyväinen, eli oma luonnonkosmetiikkameikkirutiinini on aloitettu. Ja ihokin näyttää, toivottavasti, hehkuvalta tällaisen käsittelyn jälkeen.
Näin loppuvuoden kunniaksi sain teille oman alekoodin kosmetiikkaostoksia varten. Olisi mukava kuulla teidän kokemuksia testaamistanne luonnonkosmetiikkatuotteista.
Alekoodi Biodellyyn!
Koodilla muotimielessä saa -15 % alennuksen 
Biodellyn verkkokaupassa 31.12.2016 saakka!
(*tämän postauksen linkit eivät ole mainoslinkkejä)
”kaupallinen yhteistyö Arabia
Tämä yhteistyö sopii ihan täydellisesti tähän maamme itsenäisyyspäivän kylkeen. Suomi täyttää ensi vuonna 100-vuotta ja sitä on ilo juhlistaa monellakin tavalla. Moni suomalaisyritys on tuonut juhlavuoden kunniaksi erilaisia tuotteita juhlistamaan itsenäisyytemme aikaa. Arabialta 100-vuotisjuhlaamme kunnioittaa upea mukikokoelma, johon on tuotu rakastettujen taiteilijoiden luomia kuviointeja itsenäisyytemme eri vuosikymmeniltä.

Pääsin jututtamaan Arabian Concept Manageria Irina Viippolaa, joka kertoi minulle juhlavuoden mukikokoelman syntymisestä.

Suomi 100-vuotta kokoelmaa lähdettiin suunnittelemaan jo muutama vuosi sitten. Tällainen projekti ei synny hetkessä, vaan sitä työstettiin monessa vaiheessa. Ensin mietittiin mitä juhlatuotteella halutaan kertoa ja kantavaksi teemaksi nousi Arabian historia lukuisissa suomalaisissa kodeissa. Lähes kaikilla on jonkinlaisia muistoja Arabian tuotteista, näitä muistoja haluttiin nostaa esille. 

Tuotteena muki on muuten minusta aivan loistava idea, ei tarvitse hankkia kokonaista sarjaa ellei halua, voi nauttia joko yhdestä tuotteesta tai useammasta.

Irina kertoi että Arabian arkistoista löytyy valtava määrä talon taiteilijoiden luomia kuviointeja. Niistä poimittiin ensin esivalintaotokset, jonka jälkeen tehtiin useampia kyselytutkimuksia, joiden perusteella sitten lopulliset kymmenen kuviointia valittiin. Kokoelmassa on yksi rakastettu motiivi jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuosikymmeneltä. Mukana on myös uusi Heini Riitahuhdan Huvila-kuosi edustamassa 2000-lukua. 

Kuoviomaailmat kertovat kunkin vuosikymmenen suunnittelusta ja ilmentävät näin loistavalla tavalla omaa aikaansa. Minua itseäni viehätti kokoelmassa eniten vanhimmat kuvioinnit. Itse asiassa Irina kertoi, että Arabian kyselyiden suosikiksi nousi Suomen Kukka-kuosi 40-luvulta ja se sattumoisin oli myös oma suosikkini. Myös kuvan Esteri Tomulan 60-luvun Pastoraali-muki on todella viehättävä.

Mukeissa löytyy myös graafisempaa ilmettä, kuten Howard Smithin Timbua-muki. Kaikki mukit on varustettu juhlavuoden pohjaleimalla ja sarjaa on valmistettu rajattu erä.

 

Juhlavuoden mukeja on sekä yksittäispakattuina, että viiden mukin setteinä. Kauniit pyöreät sinivalkoiset rasiat kätkevät sisäänsä mukit viideltä eri vuosikymmeneltä.

Kun kuvioinnit oli valittu, alkoi niiden työstäminen digitaaliseen formaattiin ja oikeaan muotoon mukeja varten. Arabian mukimalli on selkeä tausta kuoseille ja ne pääsevät siinä hyvin oikeuksiinsa. Kuviointeja muokattiin, jotta ne näyttäisivät hyviltä tässä uudessa tuotteessa. Esimerkiksi rakastettu Myrna-kuosi oli aikanaan ihan eri mallisessa ja kokoisessa astiassa, mutta se näyttää todella kauniilta myös tässä modernissa astiamallissa.

Mukit saapuvat myyntiin tammikuussa ja niitä on saatavilla vain juhlavuoden 2017 aikana. Nyt loppuvuodesta niitä on ennakkomyynnissä esimerkiksi uudessa Iittala & Arabia Muotoilukeskuksessa. Sain poimia kokoelmasta joitakin mukeja itselleni ja valitsin Isakin, She-Fo:n, Myrnan, Suomen Kukan ja Huvilan. Mutta lopulta taidan lunastaa muutkin mallit itselleni, kaikki ovat niin kauniita.

Heräsikö sinulle muistoja näistä kuvioista?