Category

oma piha

Category

”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Fiskars

Jos mietitään mun puutahajuttuja, niin olen vähän toisaikainen. Välillä saatan uppoutua selailemaan puutarhaidiksiä ja suunnittelemaan istutuksia ja viljelyitä. Pian kuitenkin havahdun unelmistani maan pinnalle ja muistan millainen puutarhaihminen olen – nauttija ja rentoutuja, en niinkään intohimoinen puurtaja ja viherpeukalo.

Olen kuitenkin seitsemän kesän aikana orientoitunut tiettyihin rutiineihin, niihin pakollisiin töihin, joiden avulla piha pysyy kuosissa ja viihtyisänä eli itselleni tarpeeksi selkänä ja vaivattomana. Tämän puutarhan suurin istutus on nurmialue. Laitamilla on jokunen puu, pensas ja pieni perennapenkki. Hyötypuutarhasta olen luopunut pari kesää sitten, koska sadon luomiseen ja syömiseen ei vaan riittänyt kumpaankaan omat resurssit. Yhteistyössä Fiskarsin kanssa kerron teille tyypillisestä puutarhanhoitopäivästäni.

 

-lempipuuhani puutarhassa on kitkeminen-

Jos pitäisi valita mieluisin puutarhatyö, olisi se ehdottomasti kitkeminen. Hyvä että pidän siitä hommasta, se on näet aika tärkeä osa siistiä pihaa. Jotkut tykkäävät suorittaa päivittäin pihapuuhasteluja ja rikkaruohojen nyppimisiä. Minulla taas on tapana tehdä kitkemiset inspiraation puuskassa yhtenä rivakkana hetkenä. Niinpä rikkaruohotilanne on saattanut jopa hiukan riistäytyä käsistä joinakin kertoina.

Aloitan mieluiten raivaustyön puuaidan alusesta. Joskus olen kutsunut sitä ”ajatustyömaaksi” koska rentoudun saadessani istua asfaltilla rikkaruohoja nyppien. Voin kertoa että tuossa kontatessani olen saanut vuosien aikana enemmän kuin yhdet housunpolvet rikki ja toisaalta myös aika monta hyvää ellei jopa loistavaakin ideaa.

Aidan alusen rikkaruohot lähtevät suureksi osaksi nyppimällä, mutta välillä joku on juurtunut tiukasti kiinni ja silloin käytän apuna Fiskarsin QuikFit Rikkaruohorautaa. Raudan saa tarvittaessa liitettyä pidempään varteenkin, mutta aidan alla työskennellessä pelkkä rauta on hyvä.

Kun aidan alusta on kitketty, täytyy lakaista asfaltille kertyneet sotkut pois. Fiskarsin QuikFit -sarja on aivan loistava, koska erilaiset pihalla tarvittavat työkalut ovat ikään kuin yhdessä paketissa. Erilaiset päät säilytän tuossa kuvien säkissä. Asfaltin harjaukseen käytän QuikFit Pihaharjaa, siinä on tarpeeksi napakat harjakset, jotta karkea pinta puhdistuu tehokkaasti.

Aidan aluksen jälkeen siirryn yleensä kitkemään nurmialuetta, sekä reunoja, että nurmikolle levinneitä voikukkia. Alkukesän jälkeen voikukkien kasvu onneksi hidastuu, mutta kyllä niitä riittää kitkettäväksi näin loppukesästäkin. Etenkin nyt, kun nurmikkoa on tullut leikattua huomattavasti harvemmin kun normaalisti. Kuumana aikana on hyvä pitää nurmi vähän normaalia pidempänä. Tuntuu että vaikka nurmikko kituisi, niin rikkaruohot eivät, niinpä pihamaalle oli kertynyt todella paljon kitkettävää – oli aika raskas homma ja päätin olla tässä ahkerampi, enkä päästää kitkemisväliä liian pitkäksi.

Nurmikon kitkemisarsenaalini on yksinkertainen. Fiskarsin rikkaruohonpoistaja on puutarhan tärkeimpiä ja loistavimpia välineitä. Omani on vuosikausia vanha ja paljon käytetty, mutta niin vain se suoriutui tälläkin kertaa työstä mainiosti.

Kun nurmikko on täyttynyt rikkaruohopaakuista, haravoin ne kasoiksi QuikFit Rautaharavalla. Hara on tukeva ja sillä kasat on helppo vetää yhteen nippuun. Sitten vain nostelen ne SolidPopUp Puutarhasäkkiin. Tuollainen kevyt kokoontaittuva säkki on mainio apuväline pihatöissä, mietin miksi aiemmin yritin sulloa rikkaruohoja ämpäriin. Tuohon mahtuu kerralla melkein kuuden ämpärillisen verran tavaraa ja säkki itsessään on niin kevyt, että se on vaivaton käydä kippaamassa tunkiolle.

 

Kun on saanut rikkaruohotilanteen hallintaan ja aurinko alkaa väistyä, on aika alkaa päivittäiset kastelurutiinit. Fiskarsin kastelukärrykela on ollut tämän kesän hitti pihalla. Siitä on iloittu nurmikon ja kasvien kastelun lisäksi paljun täyttämisessä ja kaikenlaisten tavaroiden pesemisessä. Koska letku on helposti käsillä, tulee sitä käytettyä. Ok, nurmikon kasteluun olisi voinut satsata vieläkin enemmän, nyt nurmi on paikoin karrelle palanutta, mutta suotakoon se itselle anteeksi, vaikka loistavan kastelukärrykelan omistaja olenkin.

Mukavuudenhaluisena tyyppinä on tullut hyödynnettyä kätevää letkusysteemiä ja suihkusuulaketta myös ruukkukasvien kastelussa. Ei ole tarvinnut odotella kastelukannujen täyttymistä, vaan on voinut vain kulkea letkun kanssa pitkin pihaa ja suhkutella vettä sinne missä tarve. Samalla olen välillä huuhtaissut iltaisin terassia.

Terassin puhdistuksessa on käsillä myös harja, siihen paras valinta on Fiskarsin QuikFit Patioharja. Se on pehmeät harjat ovat sopivat terassilaudoituksen putsaamiseen.

Palkinnoksi ahkeroinnista, on ihana istahtaa terassille levähtämään ja virkistäytymään. Ehkä lukaisen niitä inspislehtiä samalla. Aina voi haaveilla istutuksista, kivetyksistä ja muista pihan kaunistuksista. Vaikka palaan sitten taas todellisuuteen, ollen ihan tyytyväinen omaan selkeään ja kuitenkin helppohoitoiseen pihaan. Suurimmat hommat näet olivat edellä luetellut kitkemiset ja kastelut,  sekä tietysti lisäksi ruohon leikkaukset.

Mutta koska elokuu ja satokausi, haluatte varmasti nähdä minkälainen tämän pihan sato on ollut tältä kesältä. Noh, pieni kipollinen kirsikkatomaatteja ja yllätysauringonkukkia. Tai voi listaan vielä lisätä kasvimaan jäänteistä puskevat siellä täällä kasvavat mintut ja oreganot.

Mutta mikä ihana ihana kesä on ollutkaan. Niin puutarhatöiden parissa kuin muutenkin. Itselleni puutarha on osittain tietynlainen vapauden symboli – sinne voi mennä aamulla rauhassa pyjamassa (kuten teen hyvin usein) ja toisaalta siellä voi istuskella iltaa terassin suojassa vilttiin kääriytyneenä (tosin ei ole ollut viltille tarvetta vielä). Ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään ollakseen ulkona.

Oma piha on ihanuutta!

*Fiskarsin työvälineet saatu osana yhteistyötä

Puutarhajutut ovat olleet mielessä jonkin aikaa, epäilemättä koska on tuo oma piha ja kesä. Mutta tänä keväänä huomaan innostuneeni paljon enemmän pihasta kuin viimekesänä. Tuntuu että tehtiin vaan ihan pakolliset ja pihasta ei tullut nautittua oikein missään muodossa.

Se pieni piipahdus Tanskaankin inspiroi minua pihahommien suhteen. Ebeltoftissa on nimittäin aivan ihania omakotitaloja vieri vieressä rannan tuntumassa ja rantatietä ajeltaessa tuli tarkasteltua tanskalaista puutarhatyyliä. Itse asiassa sen rentous yllätti minut. Laitoin merkille, että siellä puutarhat näyttivät huomattavasti rennommilta ja luonnollisemmilta kuin meillä Suomessa. Suurimmassa osassa näkemiäni pihoja oli selkeä nurmikko, reunamilla huolettoman näköisiä istutuksia ja jonkinlainen mukava patio oleskeluryhmineen. Minkäänlaisia kivisiä istutusaltaita, tarkkaan harkittuja katteella vuorattuja penkkejä ei näkynyt.

Tarkennan vielä että pidän kaikenlaisista puutarhoista, mutta jos ja kun saan valita, viihdyn parhaiten hiukan boheemissa rönsyilevässä tyylissä. Sellaista meidän pihakin todella edustaa. 

Minun ihannepihassani on paljon siistiä nurmikkoa, villiintyneitä perennapenkkejä, sekalaisia kasveja ja värejä. Siellä täällä pieniä kivetyksiä ja luonnonkukkia sekoittamassa pakkaa.

Tällä viikolla olen rakentanut meidän terassin kyljessä olevaa ”kasvimaata” uuteen uskoon. Viimekesäisen laiminlyönnin jälkeen se kasvoi lähinnä villiintynyttä minttua ja oreganoa, sekä villiä lemmikkiä ja ahomansikkaa.
Raivasin suurimman osan vanhoista yrteistä pois ja päätettiin kokeilla uutta lähestymistapaa tähän yrttimaahan. Meillä on palju tuossa vieressä, se vilahtaa kuvan vasemmassa reunassa. Halusin sen viereen jotakin pysyvämpää ja rehevää. Rakastan saniaisia ja niinpä kokeilen miten kotkansiipisaniaiset lähtisivät kasvuun paljun vierustalla. Niiden taakse ostin vielä yhden angervolajikkeen, jonka nimeä en nyt muista, sellaiset ihanat isot lehdet ja punaiset kukinnot – siitä pitäisi kasvaa aika rehevä. Sen juurelle jätin vielä lemmikeitä ja ahomansikkaa, koska halusin säilyttää luonnon itse puskemia kasveja myöskin.
Ryytimaan perälle ostin muutaman kesäkurpitsan, koristekurpitsan ja avomaan kurkun. Lisäksi siellä on kaksi vaatimattomasti kituvaa raparperia. Yhdelle laidalle pitäisi vielä saada muurattua/rakennettua muuri ja sen viereen voi sitten istuttaa jotakin syvempää multaa vaativaa…jos vielä tälle kesälle ennättää. Puuhaa riittää!

Laitoin pari liuskekivikäytävää elävöittämään ryytimaata, näin myös
kitkeminen on helpompaa, lisäksi ne rajaavat kivasti koriste- ja
hyötykasveja. Seuraavaan riviin istuttelin iisoppeja, sellaisia meillä
oli ennen tuossa saniaisten tilalla, mutta niiden aika meni, olivat
kolmivuotisia. Tiedän että niistä tulee aika reheviä, joten saavat
reilusti puolestani villiintyä tuossa keskellä. Niiden viereen terassin
puoleiseen päätyyn penkkiä valitsin tuollaisia matalaksi ja
toivottavasti lamoavaksi villiintyviä yrttejä, joiden nimiä en myöskään
muista. Ihan etualalle laitoin krassin, toivoisin että se kiipeilisi
pitkin matalaa muuria terassinkin puolelle saakka.

Saniaisten seuraksi myöskin terassin kulmalle laitoin muutaman erilaisen yrtin. Näitä voi vaikka vaihdella jos nuupahtelevat. Tuo laventeli on sellainen elintarvikekelpoinen lajike. Katsokaa miten kauniit lehdet tuossa köynösmäisessä yrtissä on. Jos joku tunnistaa sen niin saa vinkata!

Meidän tontti on vähän hassu, siinä on korkeuseroja ylöspäin. Tuossa rajanaapurin puolelle mentäessä on rinne ylöspäin, joka oli alun perin ihan kovaa savea. Sinne isäntä kantoi selkä vääränä vuosia sitten maapalasia, jossa kasvoi luonnonkasveja – haluttiin rinteestä luonnontilaisen oloinen, sillä se rajoittuu metsään ja sitä on niin paljon ja maa kovaa, ettei meillä olisi ollut intoa alkaa rakentamaan siitä mitään erityisempää perennarakennelmaa. Olen kyllä tyytyväinen valintaamme, minusta on ihana, että tontilla on luonnonheinikkomaista tunnelmaa. Rinteessä kasvaa saniaisia, kieloja, päivänkakkaroita, seassa ruusuangervoja ja rikkaruohoja. Voikukka-aika onneksi vähän loppui jo, sekä sesonkiin, että meidän kitkemiseen. Välillä olemme heitelleet sinne rinteeseen niittykkkasiemeniä, ne ovat vaihtelevasti kasvaneet eri vuosina.

Rinteessä on kolme suurta kiveä, joiden päällä treffaillaan naapurin pikkutyttöjä koirien kanssa. Kivien väliin istutettiin pieni omppupuu muutama vuosi sitten, siinä on myös pari kituista pensasmustikkaa ja yksi karviainen. Mutta komeinta kivien vierustalla on tuo köynöskasvi, joka on nyt parhaimmillaan kukkaloistossa.

Meidän villiintyneellä ”ylänurmi”-kaistaleella rehottaa valtaisa lumipalloheisi, joka on vielä täynnä kukkia. Yksi lempparipensaani ehdottomasti. Ylänurmelle emme aikanaan laittaneet siirtonurmea, sillä fiiliksestä olisi tullut liian golfkenttä. Tämä on pieni soiro ja sen nurmikko on sekalainen vanha, jossa kasvaa luonnonkukka (=rikkakukka) mättäitä. Mutta minä pidän niistä. Huomatkaa meidän isompi lempipaikallaan…

Loivaan nurmikkonousuun on kasvanut aikamoinen rypäs hiirenvirnaa. Tuota haluaisin lisääkin juuri nurmikon nousukohtaan. Se saa siis villiintyä oikein mielellään ja minä nautin tuostakin luonnon omasta kasvista.

Ainoa perennapenkkimme on suhteellisen villiintynyt. Siinä on lähinnä kuvan salviaa ja paria muuta ihan hulluna kasvavaa kukkaa. Jos vaan saan aikaiseksi, niin rajaan tänä kesänä penkin skarpimmaksi. Mutta jos sitä ei tule tehtyä, niin sitten vaan nautitaan villinä rehottavista perennoista. Fiiliksellä mennään.

Tällaisen leinikkiryppään jätin ylänurmelle. En raaskinut leikata noita pois. Minä rakastan kaikkia kukkia, myös luonnonkukkia.

Suurimman osan istutuksista teen ruukkuihin, joita meillä on sekä terassin puolella, että pääoven portaiden pielustalla. Niihin vaihtelen mielialan mukaan kasveja, sekä kesäkukkia että perennoita. Olenkin aina ihan erilainen näky puutarhamyymälän jonossa. Omassa kärryssäni on sekalainen intuitiolla poimittu lajitelma kasveja. Osa onnistuu osa ei. Yleensä kurkin salaa mitä muilla ostajilla on, iäkkäämmillä enimmäkseen ruusulajikkeita ja pelargoneja, nuoremmilla tuijia tai muita havukasveja ja ehkä pari valkoista kesäkukkaa. Jännä katsoa mitä ihmiset ostavat. Kuvan ruukkuistutus on oma lempparini just nyt. Siinä on apilaa ja koristebataatti. Tämä ruukku on soran päällä kivijalan vieressä, sen taakse on jostain puskenut villiä orvokkia, jota en ole raaskinut kitkeä.

Pääset muuten katsomaan meidän puutarhasta lisää esim. tässä koostejutussani. Jännä itsekin lukea taaksepäin puutarha-asiaa, se kun elää joka vuosi ja ajatuksetkin muuttuvat matkan varrella. Pakko sanoa, etten ole mikään taitava puutarhuri, siksipä osa kasveista on jo aikoja sitten menetetty ja tilalle on tullut jotakin muuta. Mutta kokeileminen on ihan kivaa. Puutarha ei ole itselleni kovin vakava juttu, vaan enemmänkin rentouttavaa puuhastelua. Itse asiassa, meidän piha on sellainen, että jos jaksaa hoitaa nurmikon ja siistiä tupsut ja reunukset, ei täällä paljon muuta tarvitse puuhata. Poislukien tuo ryytimaa, sinne varmaan alkaa kertyä kitkettävää..

kukkaseppele

Jatketaanpas täällä blogissa vielä hetki meidän pihajuttujen parissa. Olisi toki paljon muutakin kivaa kirjoitettavaa, mutta en ole yksinkertaisesti ennättänyt jaksanut kuvata muuta. Mutta minulla olisi muutama kysymys itseäni taitavammille puutarhureille, sillä teitä taatusti on siellä lukijoissa. 

clematis

Tähän kuvaan ei liity erityistä kyssäriä, mutta pohdin kuinka kiva kesäinen kranssi onkaan ulko-ovessa. Harmi ettei se kestä siinä kuin päivän tai pari. Keksittekö mistä voisi sitoa kestävimmän kesäkranssin, mitkä oksat kuivuvat kauneimmiksi? Mustikanvarvuista en tässä kohtaa innostu, kun niistä tulee mieleen talvikranssi.

perennapenkki

Sitten ensimmäiseen kysymykseen. Meillä on tätä kivikkokasvia (jonka nimeä en nyt muista) ja vaikka olen kuinka laitellut sen ympärille kuorikatetta välttämään ruohottumista, on nämä kasvit ihan ruohomättään valloissa. Keksittekö keinoa miten väleistä parhaiten saa ruohon hävitettyä. Arvaan että nyppimällä, mutta sitten nypin koko kasvin samalla.

perennapenkki

Toinen kysymys. Perennapenkissä on tällaista kukkaa, johon juuri on avautumassa keltaiset kukat. Nämä perennat ovat aluperin tulleet meille isännän kotitalon pihalta. Siksipä en tiedä niiden nimeä, osaako joku kertoa. On erittäin leviäväinen sortti.

salvia kukkapenkissä

Kolmas kysymys. Onkohan tuo kuvan kasvi salvia. Muistelen sen olevan ja maisteltiinkin, mutta kiva jos joku vielä osaisi varmistella sen. Tämä kasvaa meillä runsaana perennapenkin päädyssä.

Neljänneksi kyssäriksi voisin heittää kasvisuosituksen. Meillä oli hyötypenkissä mahtavat isot iisopit jotka isäntä oli kasvattanut itse siemenistä. Mutta koska kasvi on kolmevuotinen, ei niistä enää ollut iloa täksi kesäksi. Haluaisin siis istuttaa yrittimaahan jotkin nopeasti kasvavat ja siihen sopivat kivat puskat – vinkkejä? Muuten se osa kasvimaasta on piparmintun valtaama – mutta rakastan sitä piparminttua, eli ei haittaa. Niiden viereen siis etsin muhkeita kasveja.

Kiitos jos osaatte vastata näihin kysymyksiin 🙂

Heikun keikun. Tällaisena harmaana maanantaina on kiva palata viikonlopun aurinkoisiin ja leppoisiin tunnelmiin. Oltiin tietysti melkein koko ajan pihalla, niin pitääkin kun kesäsäät ovat kohdillaan ja on vielä vapaa-aikaakin. Meidän pieni keimailija Lettunen yhdessä tyypillisessä asennossaan nauttii pehmeästä nurmikosta ja ehkä vähän haluaa huomiota samalla.

En tässä enempiä höpöttele, vaan laitan kasan kuvia katsottavaksi.

 

Piha- ja terassihommia riittää vieläkin, mutta täytyy sanoa, että paikat ovat jo nyt paljon paremmassa kunnossa kuin koko viime kesänä. Nyt on ollut intoa vähän tehdäkin jotain, kun on sentään ollut lämmintä. Terassin pöytä pitäisi vielä öljytä, sen olen vain kuurannut, mutta talvi on tehnyt sille tehtävänsä ja se näyttää aika surkealta. Olisko jollakulla hyvää vinkkiä myrkyttömästä käsittelyaineesta. Harkitsen kyllä myös sen vaihtamista uuteen valkoiseen ja kevyempään pöytäänkin.

Pitää vielä myös mainita söpöistä kottikärryistä, ne olivat tarjouslöytö, kun vanhat kottikset ovat jo loppuun kulutetut. Tärkeintä kottikärryilyissä on kuitenkin koirulaisten, etenkin Lettusen ajeluttaminen. Kaveri haluaa aina kyytiin kun kärryjä käytetään, olivat ne tyhjät tai täynnä rikkaruohoja tai halkoja. Nyt pääsi oikein kunnon ajelulle ihan uusilla kottiksilla.

Näiden tunnelmien myötä mukavaa viikkoa teille!

luonnonkukat

Kaunista juhannusaattoa! Aamukahvien jälkeen menin talon taakse keräämään luonnonkukkakimpun, sehän kuuluu juhannukseen ihan ehdottomasti. Kukkaseppele on vielä sitomatta, mutta sellaisen ehkä teen juhannusaattoiltana ja ripustan ulko-oven koristeeksi. 

terassi

Juhannusaaton asuksi sopisi mainiosti kesäinen DAY:n paita, joka ostin Marjukalta. Kansallisromanttinen hippilook puree aina kesäisin, tässä on sitä tyylikkäällä tavalla. No ilmasta riippuen, katsotaan onko illansuussa päällä kepeä paituli vai lämmin neulepaita.

kesäkukat

Kesän kohokohtia pihallamme on pionien kukinta, joka on juuri parhaimmillaan. Sen kunniaksi nostin kevyen pöytäryhmän pionipenkin viereen, tuossa voin siemailla vaikka lasillisen roséta illemmalla. Huomatkaa koivupölli, joka on menossa talon taakse puunhakkuupölkyksi, mutta on jämähtänytkin puolimatkaan tuohon kivien viereen. Noh, hyvä paikka sytytellä illalla hyttyskynttilät, mikäli sen lasillisen nauttii tuossa.

peony

Toivottelen teille kaikille kaunista ja rentoa juhannusta!