Category

kodinhoito

Category

Kotona on pieni remonttihässäkkä, tarkoitus on maalailla talon yleisseinät uudella valkoisen sävyllä. Tässä onkin jonkin verran puuhaa, sillä rajattavaa on tosi paljon. Palaan tähän aiheeseen blogin puolella, kunhan saadaan työ valmiiksi. Nimittäin tiedättehän miten haasteellista on valita valkoista seinäsävyä, etenkin jos tiloissa on ennestään paljon kiinteitä yksityiskohtia, joista löytyy peruslistavalkoista. Meillä sitä on paaaljon, sillä kattokin on paneloitu listavalkoisella mdf-paneelilla. Niinpä sävyjen valinnassa oli oltava huolellinen. Nämä keittiön kaapit puolestaan on maalattu Tikkurilan värillä Paperi, senkin on sovittava uuteen valkoiseen seinäväriin. Mutta kuten sanottu, siihen palataan varmasti myöhemmin.

-kaikille tavaroille täytyy olla oma paikka-

Muuten kotona on ahkerasti myös tehty joulusiivoiluja ja kaikenlaista organisointia. Ulospäin on mennyt tavaraa ja sisäänkin tullut. Kierto saisi kyllä olla vielä enemmän ulospäin. Siivouksessa nimittäin on yksi olennainen asia mistä täytyy pitää kiinni, jotta kodin siivous on vaivatonta ja kivaa.

No mikä se minusta sitten on; kaikille tavaroille täytyy olla oma paikka!

Siivouksessa kaikkein rasittavinta on järkkäily ja tavaroiden laittaminen omille paikoilleen. Sen jälkeen vasta pääsee itse asiaan. Siksi siivouksesta tulee monesti sellainen urakka, johon ei jaksa tarttua ja siksi kodista tulee helposti kaaos.

Niinpä ollaan pikku hiljaa alettu karsia täältä turhaa tavaraa pois ja järjestellä säilytettäviä niille tarkoitetuille paikoille. Omakotitalossa sitä puuhaa riittää ja järkkäilyä sekä karsimista on tehtävä, kun täällä on entisestä parisuhteestakin jäänyttä tavaraa vaikka kuinka paljon.

Olen saanut hyvin kiertoon tavaraa instakirpiksen, torin ja spr-kirppiksen kautta. Osan olen siis myynyt, osan olen lahjoittanut kirpputorille. Kaapeista ja varastoista löytyy silti vieläkin kierrätettävää.

Mutta voi miten hyvä mieli tulee kun laitetaan kotia meidän näköiseksi ja siistiksi. Välillä voi sitten nauttia tunnelmista ja lopputuloksesta. Tällainen arkielämän kokonaisvaltainen järjestely on ihan mahtavaa.

Jatkossa ajattelin kirjoitella täällä blogissa enemmänkin kodinhoitoon liittyvistä asioista. Saan IG:ssä paljon yksityisviestejä liittyen kodinhoitoon, joten huomaan että nämä aiheet ja siihen liittyvät vinkit kiinnostavat tosi paljon. Koska kotihommat on meidän molempien lempipuuhia, niin mielelläni jaan intoa ja omia vinkkejämme teillekin.

Jos siis haluatte, niin voitte laitella tähän liittyen postaustoiveita. Kirjaan niitä ylös ja alan toteuttaa sitten pikku hiljaa niitä. Muutamia toiveita olenkin jo kirjannut ylös – astiakaapiston esittely, koiraperheen erilaiset sänkypetausvinkit, kodin seinien maalisävyt, valkoisen keittiön puhtaanapito jne.

-kohta aukeaa uusi blogisivu-

Muuten siivousta on käynnissä toisaallakin – blogille on tulossa uudet sivut ihan näillä hetkillä. Olen siirtämässä blogiani word press -alustalle ja samalla ulkonäkö ja blogin nimikin vaihtuvat. Tätä hommaa on nyt tehty vuoden verran tässä kaiken muun hässäkän ohella. Vihdoin kokonaisuus alkaa olla kasassa. Suurin kiitos avusta siskolleni Suville, joka on tehnyt sivujen teknisen työn. Juuri siirsin uuteen sivustoon käsin postauksia. Kommentteja en saanut siirrettyä (vielä ainakaan) joten vähän keskeneräisyyksiä sieltä vielä sitten löytyy. Mutta pääasia on että päästään kirjoittelemaan uudelle alustalle.

Keittokirjojen lukemisen ja siivouksen lisäksi on keittiössä siis suunniteltu myös blogin ulkoasua. Vaihdan myös blogin nimen ihan reilusti omalle nimelleni. Elikkä uusi domain on annemelender.fi. Laitan toki ohjeuksen täältä sitten uudelle sivulleni, mutta kunhan sivu on livenä, niin olisi kiva jos kävisitte muuttamassa omiin muistiinpanoihinne ja linkityksiinne tuon uuden osoitteen. Mutta siitä lisää ihan lähipäivinä.

Kivaa loppuviikkoa!

”kaupallinen yhteistyö LG Electronics”

Postailin teille äskettäin oman pyykkihuoltoni mullistuksesta, eli uudesta pyykinpesukoneesta. LG:n TwinWash on ihana ja sen täydentäjäksi sain kokeiltavakseni toisen pyykkihuoltoa mullistavan laitteen LG Styler -höyrykaapin. Jokaiselta varmasti löytyy paljon sellaisia vaatteita, joita ei voi joko ollenkaan pestä pesukoneessa tai mielellään ainakaan liian usein, mutta ne on mukava saada raikastettua. Esimerkiksi tällaisiin tilanteisiin Styler-höyrykaappi on suunniteltu. Se toimii samalla myös kuivauskaappina ja vaikkapa housuprässinä.

Tässä esimerkkinä itseltäni yksi lempimekoistani, jonka materiaali on helposti kutistuvaa viskoosia. Välttelen mekon pesemistä viimeiseen asti, mutta mielläni raikastan sen käyttökertojen jälkeen. Stylerissä on henkaripaikkoja, joihin vaatteet ripustetaan ja valitaan sopiva ohjelma. Raikastusohjelman jälkeen vaate on hyvän tuoksuinen ja rypytön, kaapissa vaatteet oikenevat samalla, eikä niitä tarvitse erikseen silitellä.

Kaapin mukana tuli myös tuoksupusseja, joita voi lisätä mikäli haluaa tekstiileihin mietoa hyvää tuoksua. Näitä ei ole suinkaan pakko käyttää, vaan ovat vain haluttaessa pieni lisäekstra. Itse olen toistaiseksi käyttänyt ihan vain vettä, jota lisäillään säiliöön aina tarvittaessa.

LG Styler -höyrykaapin pohjalla on vesitankki, josta muodostuva höyry yhdessä värisevien telineiden kanssa puhdistaa vaatteet poistaen pahat hajut ja rypyt. Höyrytyksessä muodostunut vesi kerääntyy sitten toiseen säiliöön. Tähän laitteeseen ei tarvitse erikseen mitään kosteudenkestävää paikkaa, vaan kaapin voisi sijoittaa vaikka makuuhuoneen nurkkaan.

-poistaa tekstiileistä allergeeneja-

LG Styleriin voi omalla älypuhelimella ladata lisää yksilöityjä ohjelmia riippuen siitä, mitä haluaa kuivata tai raikastaa. LG:n TrueSteamTM-höyryteknologia poistaa 99,9 prosenttia kaikista allergeeneista, kuten siitepölystä, pölystä ja lemmikkien karvoista. Koiraperheessä, jossa vielä on allergiaa, siis todella hyvä juttu.

Styler toimii myös kuivauskaappina. Esimerkiksi kauluspaidat ripustamme höyrykaappiin kuivumaan, eikä niitä tarvitse kuivatuksen jälkeen silittää, sillä höyryn ansiosta ne siliävät samalla kun kuivuvat. Todella ihana toiminto, sillä en mitenkään erityisesti rakasta kauluspaitojen silittelyä.

Villapaitahulluna olen myös iloinnut höyrykaapista neuleiden raikastajana. Pehmoiset neuleet taittelen hyllylle, samoin tuossa hyllyllä ollaan raikastettu kenkiä. Talven aikana varmasti monet pipot ja kaulahuivit pääsevät myös höyrykäsittelyyn. Ja eilen kaapissa raikastettiin villakangastakkeja, miten ihana saada ne raikkaiksi ja käytöön.

Stylerin ovesta löytyy myös housuprässi, sitä en ole vielä ennättänyt testailla, mutta minulla on sopivasti yhdet villakankaiset housut, jotka otin juuri esille ja aionkin raikastaa ja prässätä ne seuraavaksi tuossa. Tällaiset raikastus- ja höyrytystoiminnot ovat niin nopeita, että ne ennättää tehdä vaikka aamusella ennen töihin lähtöä. Nopeimmillaan freesaus vie vain n. 20 minuuttia.

Meillä on muuten tuo toinen raikastanut farkkuja ja työpaitojaan kaapissa. Itse en ole vielä farkkuja tuonne laittanut, mutta kuulemma erittäin kätevää, sillä mehän tiedämme ettei farkkuja kannata pestä turhan usein. Meillä kävi LG:n tuoteasiantuntija kertomassa tästä kaapista ja hän sanoi, että hänen omat teini-ikäiset lapset tykkäävät laittaa esimerkiksi huppareita ja muita raikastukseen, eli pyykkiä tulee hitusen vähemmän.

Vieläkin äimistelen sitä, miten tällaisia hienoja laitteita onkaan keksitty. Aremmille tekstiileille pystyy LG Stylerin avulla tekemään kotioloissa huoltotoimenpiteet, jotta tekstiilit säilyvät hyvinä ja raikkaina. Plussaa myös kaapin kompaktista koosta, se ei vie tilaa kuin noin 40 cm leveyssuunnassa ja 60 cm syvyyssuunnassa. Meillä paikka löytyi kodinhoitohuoneen nurkasta, mutta kuten sanoin, tämän voi sijoitella kotona mihin vaan tilaan, miksei vaikka vaatehuoneeseen tai tosiaan makuuhuoneen kaapiston yhteyteen. Ulkonäkö miellyttää, kokovalkoinen minimalistinen laite ei hyppää silmille, käyttövalikkokin näkyy vain koneen päällä ollessa.

Kahden hengen taloudessa LG Styler on jo lunastanut paikkansa ja voin vain kuvitella miten kätevä tälläinen on esimerkiksi lapsiperheen pyykkihuollossa.

Jälleen kerran totean, että kodinhoidon helppous on kiinni erityisesti järjestelmällisyydestä, mutta sitä helpottaa huomattavasti nykyaikaisilla laiteilla.

Intoa kotitöihin toivottelen, ne ovat loppupeleissä aika mukavaa ja rentouttavaa puuhaa, kun oikein asennoituu.

”kaupallinen yhteistyö LG Electronics”

Kehtaankohan edes sanoa – minun pyykinpesukoneeni oli vuodelta -97 – voitte siis varmasti kuvitella millaista on ollut siirtyä nykyaikaan pyykinpesuhommissa. Olen pitänyt itseäni aina näppäränä pyykkärinä, olenhan työni puolesta päässyt oppimaan paljon eri materiaaleista ja niiden huoltamisesta. Pyykinpeseminen ei ole ollut kuitenkaan koskan lempikotitöitäni, siirsinkin aina viimeiseen asti pyykkipäivää, eli yleensä sunnuntaihin. Sitten menikin koko päivä pyykkikasoja setvien. Sen sijaan tekstiilien oikeanlaiseen käsittelyyn olen aina uskonut ja noudattanut tarkasti lajitteluun, lämpötiloihin ja muihin liittyviä ohjeita.

Jokin aika sitten sain mahdollisuuden testata yhteistyön puuitteissa LG Electronicsin uutta TwinWash -pyykinpesukonekokonaisuutta. Sanon kokonaisuutta, sillä paketissa on kaksi erillistä pesukonetta. Varsinaisen kuivaavan pesukoneen alta löytyy pienempi pesukone, joka toimii kyljessä oivana pikkuapulaisena.

Nyt ollaan tässä taloudessa oikeasti nautittu pyykinhuollosta. Vaikken tunnusta olevani välineurheilija on monta syytä miksi uudet laitteet ovat mullistaneet intoa pyykinpesemiseen. No ihan ensimmäsenä, kiiltävät, puhtaat ja sujuvat koneet ovat tietysti kutsuvampia. Lisäksi on ohjelmien valinnan helppous ja monipuolisuus. Se tunne, että huollat tekstiileitäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Jos valitsen kaappiin vain sellaisia vaatteita ja kodinteksiilejä joista oikeasti pidän, haluan myös arvostaa niitä ja huolehtia niistä. Sitäpaitsi tässäkin asiassa kompakti määrä lisää huoltoinnokkuutta.

Itse en ole koskaan kuulunut siihen ryhmään, joka pesee melkein kaikki 40-asteessa ja lajittelematta. Erilaiset kuidut ja värit vaativat ihan oikeasti erilaisia asioita. Muutamalla perusjutulla kuitenkin pärjää, ei tarvitse opiskella liikaa, sitäpaitsi ei ollenkaan kun viitsii lukea pesuohjelaput.

Tässä omat nyrkkisääntöni tekstiilien lajitteluun:


-valkoiset puuvillat

-valkoiset lycraa sisältävät

-värilliset

-herkät ja tekokuituiset värilliset

-mustat puuvillaiset

-mustat tekokuituiset

-lakanat ja pyyhkeet (valkoiset)

-lakanat ja pyyhkeet (värilliset)

-villa ja silkki

Kun oikea lajittelu on hallussa täytyy vielä ratkaista pari asiaa – lämpötila ja pesuainevalinta. Itse käytän puuvillalle ja liinavaatteille vähintään 60-asteista pesulämpötilaa (valkoisille kuumempaa) ja keinokuituisille tekstiileille 40-asteista pesulämpöä. Villan ja silkin pesen niille tarkoitetulla ohjelmalla. Pesuaineita minulta löytyy kolme – värillisille, valkoisille ja villalle/silkille tarkoitetut aineet. Pesuohjelmien valintaan kannattaa myös panostaa, kaikki koneelliset eivät ole puuvillaa. TwinWash -koneesta löytyy monia erilaisia ohjelmia erilaisia materiaaleja varten.

Tiedättekö mikä ero on myös vanhaan pesukoneeseen. Nykytekniikalla koneet pesevät eri tavalla kuin ennen. Nyt vettä käytetään huomattavasti vähemmän, sillä koneet säätävät automaattisesti ladatun pyykin painon mukaan veden tarpeen. Näin ernergiaa kuluu mahdollisimman vähän. Sillä koneen suurin energiapiikki syntyy veden lämmittämiseen käytetystä sähköstä. Vanhat koneet käyttivät pesuun paljon enemmän vettä, joten energiaa kului huomattavasti enemmän.

Tähän asti pärjäsin hyvin vanhallakin koneella ja sieltä löytyi tarvittavat ohjelmat. Mutta uuden pesukoneen ansiosta olen vielä voinut hienosäätää pyykinpesutapaa. TwinWash -koneesta löytyy esimerkiksi höyrytystoiminto, jota käytän usein vaikkapa pyyhkeiden pesussa, etenkin jollen kuivata niitä valmiiksi kuivaustoiminnolla. Kaikkihan tiedämme miten korppuja pyyhkeistä tulee, kun ne ripustaa kuivumaan telineelle. Höyrytys tietysti avaa kuituja ja tehostaa puhdistusta, se myös pehmentää tekstiileitä, jolloin pyyhkeistä tulee pehmoisempia myös ripustuskuivatuksella. Höyrytystä käytän myös vaatteiden raikastamiseen tai lyhyiden nopeiden ohjelmien ohella tehosteena. Höyrypesussa myös häviää iso osa allergeeneista, eli tämä on erittäin hyödyllinen lisätoiminto allergiaperheissä.

Uusien pesukoneiden myötä myös kuivausrumpu sai lähteä. Olen ollut aina skeptinen kuivaavan pesukoneen suhteen, mutta nykyään nekin ovat kovasti kehityneet. TwinWash -koneen kuivaus toimiin hyvin vaikkapa lakanoille, tietysti täytyy huomioida koneen täyttömäärä, ihan täyttä rummullista ei voi kuivata, mutten muutenkaan pese ihan umpitäyttä koneellista lakanoita tai pyyhkeitä. Olen kuivatellut muuten ihan tavallista pyykkiä, kuten t-paitoja ja muita sellaisia.

Pikkuinen apukonekin on osoittautunut käteväksi. Sinne sujahtaa yksinäinen paita, keinokuituiset urheiluvaatteet, alusvaatteet ja muut yksittäin pestävät vaatekappaleet. Koska keskitän edelleenkin pyykinpesua eriin, on kätevää kun kaksi konetta pyöittää samaan aikaan erilaista pyykkiä.

Yksi pieni, mutta ihana apu on TwinWash-koneen wifi-yhteysmahdollisuus ja Smart ThinQ -toiminto. En olisi uskonut miten kiva on saada puhelimeen ilmoitus siitä, että pesu on valmis. Yllättävän usein sitä unohtuu tekemään jotakin ja pyykit jäävät helposti koneeseen makaamaan. Nyt kännykkäni piippaa automaattisesti aina kun pesukoneiden ohjelmat ovat valmiit. Lisäksi nettiyhteyden avulla pyykinpesukoneeseen voi ladata omia pesuohjelmia, esimerkiksi omille suosikkineuleille tai alusvaatteille juuri oikeanlainen ohjelma.

Kun sitten omistaa hyvän ja tehokkaan kodinkoneen, kannattaa siitä huolehtia hyvin. Ihan yhtä tärkeää kuin pyykin peseminen, itselleni on tärkeää myös koneen hoitaminen. Jokaisen pesun jälkeen kuivaan rummun reunukset, koneen luukun ja pesuainesäiliön mikroliinalla joka roikkuu käden ulottuvilla ihan pesukoneen hoitoa varten. Lisäksi jätän aina luukun ja pesuainelokeron raolleen kunnes ne ovat täysin kuivuneet, näin koneesta ei tule tunkkainen. Silloin tällöin tyhjennetään myös nukkasihti koneen kyljestä, se onkin TwinWash -koneessa tosi helppoa. Ja vielä kolmas hoitoasia, TwinWashista löytyy valmiiksi puhdistusohjelma, joka kannattaa laittaa pyörimään silloin tällöin, etenkin jos käyttää paljon kuivaustoimintoa.

Panostan vahvasti arjen askareiden huolelliseen hoitamiseen ja puhtaanapidon yksinkertaisuuteen ennakoinnilla ja omilla toimilla niitä helpottaen. On ilo käyttää puhdasta ja raikasta konetta.  

Pakko taas todeta, että kotityöt ovat ihan kivoja kun hallitsee kokonaisuutta, omaa tietyt rutiinit ja tekee vähän joka päivä.

”kaupallinen yhteistyö Lotus ja Asennemedia

Voi miten monta kertaa on pitänyt kuvailla keittiötä blogiin. Keittiö on ehdottomasti minulle kodin sydän, hengailen siellä ihan muutenkin kuin ruokaa tehdessä tai syödessä. Tämä keittiö minusta oikein kodikas ja viihtyisä, vaikka sen suunnitteluun en ole ihan täysin voinut itse vaikuttaa. Se mikä on ollut parannettavissa kohtuullisin kustanuksin on tehty ja niin tästäkin keittiöstä on tullut ihan ok. Mutta tiedättekö, toimivuuden ja visuaalisuden lisäksi yhtä tärkeä (ellei tärkeämpikin) juttu minulle on keittiössä siisteys. Vaikka laajat tasopinnat houkuttelevat keräämään kaikenlaisia tavarakasoja ja pölyä, on kunnia-asiani pitää keittiö raikkaana ja puhtaan. Eikä se edes vaadi paljon aikaa tai vaivaa, vaan muutamat niksit ja päättäväisen mielen. Kun ryhtyy pitämään kodin paikoista huolen elämisen yhteydessä, huomaa ettei ikinä ole kaaosmaista suursiivoustarvetta.

Yksi tärkeimmistä asioista puhtaanapidossa on välineet, siivous jos mikä on välineurheilua sanon minä. Likaisella rätillä esimerkiksi voi nuhrustaa pintoja melkein enemmän kuin muutamalla tahralla. Tällä kiihkolla voitte olla varmoja, että olin aivan innoissani päästessäni tekemään yhteistyötä Lotuksen kanssa heidän uusien paperituotteidensa tiimoilta. Hyvän voi tehdä vieläkin paremmaksi, huomaan.

Tässä keittiössä on tosi paljon valkoista tasopintaa, eli pyyhittävää riittää, sen lisäksi paljon laatikoita ja kaappeja valkoisin ovin. Tahranatsille ihanteellinen paikka pitää puhtaana. Olen muuten luopunut ihan tavalllisista tiskiräteistä kokonaan. Kaikkein parasta on pyyhkiä pinnat talouspaperin tai kuivan mikrokuituliinan avulla, apuna hyvä keittiösuihke. Koska esimerkiksi ruoka- tai rasvatahroja ei kannata tietenkään pyyhkäistä millään muulla kuin paperilla. Vasta kun pinta on puhdas, siihen suihkutetaan keittiösuihketta ja se kuivataan. Eipä tule tunkkaiselta tuoksuvia keittiörättejä tuolla tekniikalla.

Lotukselta on tullut uusia yksittäispakattuja talouspaperiarkkeja. Näppärä paketti on helppo nostaa sinne missä paperia kulloinkin tarvitaan. Tässä taloudessa sitä tarvitaan monessa muussakin paikassa kuin keittiössä. Minulla on yksi tuollainen paketti esimerkiksi tuulikaapissa. Pyyhkäisen koirien tassut puhtaaksi paperilla tai saatan kuivata sateessa kastuneet kenkien päälliset.

Kylppäriinkin vein yhden paketin, sillä tämä talouspaperi ei nukkaa, joten sillä saa näppärästi kuivattua peilin tai lasin. Käytän paperia usein myös meikatessani, lasken sen päälle pensselit tai tuputtelen liiat puuterit paperille ja tietysti pyyhin sormia paperiin jne.

Palataanpa keittiöjuttuihin. Olen erityisen tarkka hanan ja altaan ympäristöstä. Vesi tuhoaa hyvin pian hanan ja silikonit juuri tällä alueella. Kuivaan aina kaikki vesiroiskeet heti pois, se ei todellakaan ole suuri vaiva, mutta pitää keittiön ihan uuden veroisena. Haluan kunnioittaa kotiani, joka on elämän suurin hankinta, miksen pitäisi paikoista huolta mahdollisimman hyvin.

 

Tiskaukseen ja ruoanlaittoonkin talouspaperi on tärkeä apulainen. Esimerkiksi pyyhkäisen paistinpannun aina ennen pesua paperilla puhtaaksi, on turha huuhtoa ylimääräisiä rasvoja viemäriin ja pannun pesu sujuu muutenkin mukavammin ilman turhia möhniä.

Ja tiedättekö että lieden puhdistus sujuu loistavasti pelkän veden ja talouspaperin avulla. Talouspaperi kannattaa kastella ihan läpimäräksi, että liesitaso on todella kostea, näin se pääsee likoamaan. Sitten märkää tasoa pyyhitään paperilla, lika liukenee hyvin tällä menetelmällä.

 

Lopuksi kuivaus ja kiillotus kuivalla paperilla. Samaan syssyyn tietysti ruoan laiton jälkeen pyyhin myös taustan kaakelit paperilla, siinä käytän apuna keittiösuihketta, joka poistaa rasvaa.

Lotuksen uusi paperi on muuten tosi loistava tällaiseen siivoukseen. Se on tavallista talouspaperia lujempi ja sen voi vaikka kastella ja rutistaa.

Lieden ympäristössä rasvaa kertyy tosi paljon. Sitä helpommalla kuurauksessa pääsee, mitä näppärämmin jaksaa rasvan poistaa – eli heti. Onhan puhdas ja kiiltävä taso aika kiva.

Tällä kertaa muuten nuo kuvan pannun rasvat tulivat toisen aamiaisleivistä, sinne paistoi munat ja sulatti juustot. Ja katsokaas miten servetin näköinen tuo valkoinen taitettu talouspaperiarkki on. Käytämme siis näitä myös arkiservetteinä.

Lotuksen uusi pakkaus on hygieeninen, sillä se suojaa lialta ja vedeltä papereita. Eikä tällaisten pakettien kanssa tarvitse miettiä talouspaperitelinettä, etenkään kun näitä papereita mielellään sijoittelee kotona muuallekin kuin keittiöön. Pakkauksia on useissa erilaissa kuoseissa, näiden minun pastellinsävyisten versioiden lisäksi esimerkiksi tyylikkään mustana ja valkoisena. Ja kyllä, paperin vetäminen yhdellä kädellä onnistuu vaivattomasti, ihan viimeiseen arkkiin saakka. Yhdessä paketissa on 75 arkkia, joten paketilla pärjää pitkään.

Täältä kotoa löytyy muuten myös virallinen talouspaperin kestävyystestaaja. Lettunen on pienestä saakka rakastanut paperin repimistä. Tällä kertaa hänelle tarjottiin uutta talouspaperia repimistarkoitukseen. Eipä lähtenyt tästä paperista pienenpientä silppua kuten normaalisti ja vetääkin sai tavallista kovemmin. Lettunen hyväksyi.

Kiitos kun piipahditte mukana meidän keittiön arjessa. Tykkään paljon erilaisista kodinhoitoon liittyvistä jutuista ja kirjoitan niistä mielelläni tänne blogiinkin. Lopuksi muuten vielä Lotuksen uusista papereista toinen huippuvinkkaus. Olettekos jo bonganneet kaupoista hylsyttömän wc-paperin. Lotus Smart wc-paperi on koottu nerokkaasti tiukalle rullalle, joka ei tarvitse koossa pysyäkseen ollenkaan hylsyä. Näissä paperirullissa on myös tuplamäärä arkkeja, joten yksi rulla kestää käytössä pidempään. Jes pienille arkea helpottaville uutuuksille.

Mahtavia talouspaperivinkkejä löytyy myös Natan ja Maj:n blogeista. Onkos teillä jakaa jotakin omia arjen niksejä, näitä on aina niin kiva kuulla.

Vaikka sisähommat kotona ovatkin olleet täysin seisahduksissa kesän takia, on pikku hiljaa paikkoja saatu entrattua. Nyt projektina on työhuone, joka siirtyi talon suurimpaan makuuhuoneeseen. Se on toiminut ennen telkkarihuoneena. Tässä tilassa oli Eilersenin mukava sohva, paljon tekniikkaa ja videotykki. Jäljellä on vielä vaaleanharmaaksi maalattu ”valkokangasseinä” (Tikkurila H499) jonka eteen olen nyt koonnut Stuan Sapporo-hyllystöstä senkin, tuon hyllyn osia löytyi vielä varastosta. Joskus edellisessä kodissa siitä on ollut iso koko seinän kokoinen kirjahylly ja nyt tuota hyllystöä on purettu osiin ja niitä löytyy monesta paikkaa täältä kotoa.

Mietittiin ensin makuuhuoneen siirtämistä tähän, koska huone on kivan suuri. Mutta jotenkin viihdymme nykyisessä makuuhuoneessa, vaikka tässä tilaa olisi ollut enemmän. Miksei työhuone voisi olla talon suurimmassa makuuhuoneessa.. Olen halunnut pitkään sijoittaa työpöydän keskelle huonetilaa ja tässä se onnistuu hyvin. Jossain vaiheessa tulevan syksyn aikana maalataan uusiksi tämä huone ja vaihdetaan tilalle vielä suurempi pöytä.

 

Kunhan nyt saadaan tämä koko työhuone järjestykseen (seinustoilla on vielä tavaraa jotka eivät kuulu tänne), niin pöytätietokone siirtyy tuohon työpöydälle. Nyt olen keräillyt siihen kaikkea sekalaista sälää. Ehkäpä täytyy tehdä karsinta kaiken työpöytätarvikkeenkin suhteen, koska kaikkia ei tule käytettyä, vaikka nättejä olisivatkin. Toisaalta yhdellä seinustalla on avohylly, johon saa mukavasti säilytyslaatikoihin erilaisia kuvausrekvisiittoja ja somisteita. Senkin takia suuri työhuone on kiva, sinne saa säilöttyä epämääräisiä, mutta tarpeellisia juttuja.

Tuonne hyllystölle järjestin asetelman Menun kaariesineestä (mikä se oikein on), muutamasta kaapista löytyneestä esineestä ja viikunapuusta. Olen ihan rakastunut tuohon kasviin ja roudaan sitä ympäri kotia, en osaa päättää mihin sen lopulta asettelisin. Ehkäpä täytyy ostaa yksi tai kaksi lisää tuollaisia.

Tämä oli nyt ensivilkaisu huoneen tunnelmiin. Odotan kyllä innolla että päästään kunnolla remppaamaan tämäkin tila valmiiksi. Sitten teen kunnollisen esittelykierroksen tottakai. Vielä emmitään seinävärejä – kiinnostaisi maalata itään päin oleva hämärä huone tunnelmallisen tyyliseksi, toisaalta valkoinen raikkauskin kiinnostaa. Katsotaan mihin syksyn tullen päädytään, nyt totutellaan tilaan ensin.

Kivaa viikonloppua!