Category

kilpailut

Category

”kaupallinen yhteistyö Harvia”

Loppuvuodesta meillä kotona tapahtui jännittävää, sillä monta vuotta haaveilemamme saunaremontti toteutui. Yhteistyö Harvian kanssa alkoi Radiant Infrasaunan puitteissa, kävimme Jyväskylässä  tutustumassa erilaisiin saunaratkaisuihin ja samalla löysimme myös oman suosikkisaunamallimme.

Harvian kotisivut ovat äskettäin uudistuneet, monipuoliselta sivustolta löytyy tuotevalikoiman lisäksi inspiraatiota ja tietoa saunaan liittyvistä asioista. Kun omaa saunaa lähtee suunnittelemaan voi hyödyntää Harvian rakentamaa saunasuunnitteluohjelmaa Sauna Designeria.

Oman saunaremonttimme suunnittelu lähti kiukaasta, se oli lauteitakin enemmän uusimisen tarpeessa. Rakennuttajan asentama ”mahdollisimman halpa” kiuas ei montaa vuotta jaksanut meidän perheen tiuhaa saunomistahtia. Samalla haluttiin katsastaa ympäristökin ajan tasalle.

Ensimmäisenä mietimme minkä tyyliset lauteet haluaisimme, mitä värimaailmoja ja puulajeja saunaan haluttiin ja tietysti mittasimme tilan. Klikkasimme Harvian Sauna Designerin auki, sen yksinkertaiset ohjeet ja valikot johdattivat meitä kätevästi eteenpäin oman saunatilamme ratkaisua luodessamme.

Halusimme vaalean ja modernin yleisilmeen. Tehosteeksi ripaus mustaa väriä, se jykevöittää kokonaisuutta ja tuo mielestäni kokonaisuuteen luksustakin.

Oli hauska nähdä miten sauna alkoi muodostua visuaaliseksi kokonaisuudeksi ohjelman avulla. Samalla pystyi näppärästi fiilistelemään eri värisiä laudevaihtoehtoja, esimerkiksi kokomustaa saunaa.

Oma valintamme osui Solide-lauteisiin. Lisäksi valaistus mietittiin uusiksi, meille tuli sekä seinävalaisimet, että selkänojaan upotettu led-valaistus. Ja tietysti kiuas, voi että mikä ero niissä onkaan, voin kertoa. Kyllä nyt kelpaa kun on ajastettava ja laadukas kiuas.

Kun Sauna Designer-ohjelma on luonut kokonaisuuden valmiiksi, voit lähettää sen kätevästi saman tien Harvialle ja saat saunastasi tarjouksen.

Odotan innolla että pääsen esittelemään teille meidän vasta valmistuneen saunamme. Se on tietysti aivan ihana! 

OSALLISTU ARVONTAAN:

Upea sauna ansaitsee arvoisensa saunatarvikkeet. Harvian Legend-sarjaan on tullut uusia näyttäviä saunatarvikkeita. Sain teidän kesken arvottavaksi design-kiulun ja -kauhan.

osallistu:


Voit osallistua arvontaan kommentoimalla kuinka usein sinä saunot?
Jätäthän meiliosoitteesi niin saan sinuun yhteyden jos voitat tämän hienon palkinnon! 
Arvonta alkaa nyt ja päättyy maanantaina 13.2. klo 24.00.

Onnea arvontaan!
KILPAILU ON PÄÄTTYNYT


Minulle tarjottiin Braunilta mahdollisuutta arpoa blogissani vielä viimehetken joululahja miehelle, eli Braunin Series 7-partakone. Kirjoitin partakoneesta jokin aika sitten miehen käyttökokemuksia, voit lukea postauksen tästä. Nyt sain arvottavaksi teidän kesken tuollaisen upean partakoneen.

Kilpailu on nopeatahtinen, jotta paketti ennättäisi mahdollisesti vielä jouluksi onnekkaalle voittajalle. Joten osallistu nyt heti, kilpailu päättyy pian.


 Osallistu Braun-partakoneen arvontaan:

-kommentoi tähän postaukseen osallistuaksesi arvontaan
-muista jättää meiliosoitteesi, niin tavoitan sinut mahdollisen voiton osuessa kohdallesi

Kilpailu alkaa nyt ja päättyy keskiviikkona 16.12.2015 klo 24.00

KILPAILU PÄÄTTYNYT!

”palkinnon sponsoroi Braun”


Oletteko jo kuulleet Triumphin uusista Magic Wire-rintaliiveistä. Ne ovat innovatiiviset, uudenlaisella silikonisella kaarituella varustetut liivit. Triumph kuunteli naisia ja kehitti ratkaisun metallisten kaaritukien aiheuttamaan epämukavuuteen. Minäkin olen monta kertaa tuskaantunut rintakehää painaviin kaaritukiliiveihin.

Triumph kehitti Magic Wire-liiveihin silikonista valmistetun kaarituen, joka ei paina, mutta antaa silti napakkaa tukea. Silikonituki on myös ihoystävällisempi nikkelittömyytensä ansiosta.  Magic Wire-liivit tuntuvat joustavilta ja mukavilta päällä, ne mukautuvat hyvin kehon liikkeisiin. Sain itselleni nämä ihmeliivit Sokos-yhteistyön tiimoilta ja voin sanoa että ne tuntuivat juuri niin hyviltä, kun arvelinkin. Kaaritukikolotusta ei käytössä ilmennyt.

Triumph sai tästä innovaatiostaan arvostetun Red Dot-muotoilupalkinnon. Sarjaan kuuluu erilaisia liivejä ja niihin sopivia pöksyjä. Löydät nämä Sokoksen alusvaateosastolta. 

Magic Wire-liivien takaosa on miellyttävän pehmoista kangasta, reunat on viimeistelty silikonisin nauhoin, näin liivit pysyvät liikuttaessa hyvin paikoillaan.  Tässä liivimallissa on irrotettavat olkaimet, joten liivejä voi käyttää avonaisten yläosien kanssa. Mukana tuli vielä toiset huomaamattomat silikoniset olkainnauhatkin.

Kilpailu – voita itsellesi Magic Wire-rintaliivit!

Sain arpoa yhdelle onnekkaalle tällaiset rintaliivit. Voit osallistua kilpailuun kertomalla kommenttilaatikossa mitä ominaisuuksia sinä toivot liiveiltäsi. Muista mainita meiliosoitteesi mahdollisen voiton sattuessa saan sitten sinuun yhteyttä.

Kilpailu alkaa nyt ja päättyy tiistaina 5.5.2015 klo 24.00.

KILPAILU PÄÄTTYNYT!

”yhteistyö”

Ihastuin jokin aika sitten ruotsalaisen Syster P:n koruihin, hankin itselleni siron sormuksen ja käsikorun. Taisivat blogin kautta huomata Syster P:llä ihastukseni, sillä he ottivat minuun yhteyttä ja ehdottivat koruarvontaa. Sain valita heidän kokoelmistaan itselleni yhden korun, valintani osui yksinkertaiseen Scarab-kaulakoruun.

Minua ihastuttaa nyt kovasti tuommoiset yksinkertaiset ja sirot korut. Plussaa pienistä sievistä yksityiskohdista ja kestävästä laadusta. Sormusta ja käsikorua olen ennättänyt käyttää jo enemmänkin.

Kaulakorussa on upotettuna marmorin näköinen howalite-kivi ja toisella puolella kaiverrettu teksti ”whats meant to be will always find a way”. Koru on kullattua hopeaa.


Osallistu kilpailuun:

Valitse Syster P:n nettikaupasta sinua miellyttävä koru ja kerro kommenttilaatikossa mikä se olisi. Mielenkiinnolla luen teidän valintojanne. 
Jätä vastaukseesi myös meiliosoite, jotta saan sinuun yhteyttä jos arpaonni suosii.

Kilpailu alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 26.4. klo 24.00!


KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!

Kiitos vielä hurjasti kaikille Sokoksen kanssa toteutettuun Marimekon laukkuarvontaan osallistuneille. Oli todella mahtava lukea teidän mieltymyksiänne Marimekon tuotteista.

Arvonta on nyt suoritettu ja voittajille meilattu. Voitto tuli seuraaville kommentoijille:

Nahkaisen Tasku-pussukan voitti Tiina-
Omia suosikkejani Marimekolta ovat juuri nuo nahkaiset pussukat sekä Siirtolapuutarha-astiat.

Kankaisen Veronika-laukun voitti Pälvi-
Kuosit ovat kaikki ihania, mutta skooli varmaan rakkain.

”yhteistyö”

Pian on taas uuden kivan arvonnan aika!