Category

joulu

Category

Olin odotellut kovasti eilistä iltaa, sillä järjestettiin kavereiden kesken kranssitalkoot. Mikäpä on mukavampaa viettää yhteistä aikaa kun pieni askarteluhetki. Kokoonnuttiin Maijan ja Hennan kera Sisustuksen Koodiin puuhaamaan. Nautittiin samalla lasilliset viiniä, vähän herkkuja ja kuunneltiin musiikkia. On tosi rentouttavaa tehdä jotakin käsillä. Myönnän etten tosiaankaan ole erityisen hyvä missään näpertelyissä, enemmänkin huitaisen nopeasti jotakin kasaan. Omaan enemmän ideoita kun taitoa. Lisäksi huomaan aina lisääväni kaikkeen paljon yksityiskohtia. No, tässä on omat askarteluni esittelyssä.

Tekaisin tuommoisen huiskan, jonka nimesin jouluhuiskaksi. Kranssin ei minusta aina tarvitse olla pyöreä, tällaisia epämääräisiä huiskia on melkein hauskempi koota. Olin joskus aikoja sitten kuivatellut uunissa pikkuisen nahistuneet appelsiinit, tuumasin että niille voi olla joulun aikaa käyttöä ja nyt ne pääsivätkin kranssien koristeiksi. Meidän kranssitarvikkeet oli suurimmaksi osaksi pihalta kerättyjä. Pari nippua tarvikkeita hankittiin kaupasta.

-makuuhuoneen tuolin uusi sävy on tummanvihreä-

Tässä samassa yhteydessä esittelen teille makuuhuoneen Ton-tuolin, joka on saanut uuden maalipinnan. Tuoli oli aiemmin perusvalkoinen, mutta Hän maalasi sen jokin aika sitten tummanvihreällä kiiltävällä maalilla. Sävy elää mukavasti valon mukaan, se näyttää melkein mustalta, mutta kun valo osuu siihen sopivasti, tulee vihreä väri hyvin esille. Pidän tuolista tosi paljon tuossa uudessa lookissa. Nyt ihastuttaa myös tuo vanha messinkinen kynttilänjalka, joka näkyi jo edellisenkin postauksen kuvissa. Pulleasta kynttilästä tulikin jo instassa paljon kyselyitä, se on ostettu Granitista.

Tein toisenkin pienemmän huiskan. Sen heinät ovat itse asiassa katkaistu terassin ruukuissa olevista heinistä. Mietin saksien kanssa pihalla, mistä nappaan kätevimmin kranssimatskuja ja silmät osuivat pitkinä huojuviin ruukkuheiniin. Nytpä ne on katkaistu talveksi. En muista tämän heinän lajiketta, mutta se on aika kätevä isossa ruukussa, nimittäin on monivuotinen. Joten ensi keväänä se kasvattaa taas uudet tupsut.

Käytettiin sitomisessa rautalankaa. Huomasin jo nyt vuorokauden aikana, että kun materiaalit kuivuvat, ne kutistuvat, joten rautalanka kannattaa sitoa tiukalle. Ehkä noihin appelsiinehin olisi voinut käyttää myös liimaa, ei olisi tullut näkyviin rautalankapunoksia. Juuttinarukin oli täydennyksenä, siitä letitin ripustusnauhan.

Yhden pyöreän kranssinkin tekaisin. Ihailin tyttöjen suuria ja reheviä vihreitä kransseja, mutta itse päädyin väkertämään pienemmän ja koristeellisemman version.

Kun kuvailin, saapui meidän ”herra poseeraaja” eli Lettunen paikalle ja halusi päästä taas kuvaan. Hän kyllä tuntuu tajuavan mitä tapahtuu kun kameraa käytetään. Tietää poseeraa-sanankin, ainakin kuvittelen niin. Tai sitten on vaan tärkeänä kun kehutaan ja ihastellaan.

Muuten, ajattelin käyttää noita huiskia pöytäkattauskoristeina. Näette myöhemmin miten, kun kuvasin tänään vähän joulukattauskuviakin.

Oletteko te askarrelleet itse kransseja ja onko jotain hyviä vinkkejä siihen?

”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Iittala

Olen vähän vinkuroinut taas jouluhössötystä, en voi sanoa olevani mikään jouluihminen. Ehkä se johtuu siitä, että olen ollut aina ihan rikkipoikkiväsynyt kun joulu on vihdoin koittanut. Yleensä se on kaupassa työskennellessä vuoden kiireisin aika. Viime joulunaika meni miten meni, juuri remontista selvinneenä, niin työssä kuin elämässäkin. Tälle vuodelle onkin tulossa erilainen fiilis jouluun. Yritän etten stressaa, töissä on ihanaa ja saan viettää ensimmäisen yhteisen joulun poikaystävän kanssa. Sen tiimoilta olenkin miettinyt millaisesta joulusta ja joulunodotuksesta tykkään, kun tavallaan sen aloittaa ihan uudelleen.

Sen kun tajusin, aloin minäkin paatunut joulustressaaja vähän lämmetä jouluisille jutuille. En usko että me rakennetaan runsasta koristeltua joulua perinteisine jouluruokineen. Sellaisen joulun vietin aina ennen, nyt kaipaan jotakin ihan muuta. Selkeyttä ja raikkautta. Uusia makuja, lekottelua, hauskuutta, ystäviä ja ulkoilua…

Voisikohan sanoa, että meillä jouluvalmistelut alkoivat olohuoneen suursiivouksella ja kalustejärjestyksen muutoksella. Sysäys oli tämä Iittala-yhteistyön joulufiilistelypostauskin, halusin kuvata eri kulmista tilaa. Mutta voi miten kiva tästä järjestyksestä tulikaan – täällä on enemmän tunnelmaa jotenkin.

Käännettiin sohvaryhmä ruokatilan puolelle ja ruokapöytä siirtyi takan ja erkkerin väliin. Nyt sohvakokonaisuus on ikäänkuin pesämäisessä tilassa, eikä keskellä kulkureittejä. Tulee jo siitä kodikas fiilis. Puhumattakaan kun vähän somistelee vielä tunnelmaa. Kynttilät ja perinteiset joulukukat ovat sitä minulle, enempää joulukoristeluita en juuri kaipaa.

 

 Pehmeät tekstiilit ja asetelma sohvapöydällä ovat niin helppo keino luoda jouluisuutta. Vaikkei Iittalan tyynyt ole erityisesti joulutyynyjä, niiden pehmeät sävyt ja struktuurit luovat minusta tarpeeksi fiilistä talven tunnelmointiin. Olen asetellut sohvapöydälle rykelmän tämän hetkisistä lempikynttilänjaloistani, tykkään kun kokoelma on sekalainen ja huolettoman rennosti syntynyt.

Kuten huomaatte, todellakin pidän sekalaisista sekoituksista. Kuvassa on muutamia Iittalan uutuuksia, Kaasa-kynttilälyhty uudessa upeassa sävyssä, kirkas lasi ja ruusukulta yhdessä ovat superkaunis yhdistelmä. Erityisen ilahtunut olen uudesta pöytäkynttilälle suunnitellusta Nappula-pöytäkynttilänjalasta, se on ihana esine sellaisenaan, tai täydentämässä muita kynttiläasetelmia. Vierellä on Harri Koskisen suunnittelema uusi yksinkertainen Valkea-kynttilälyhty, siitä löytyy useita kauniita sävyjä, mutta minä ihastuin ihan kirkkaaseen. Nappuloiden uudet värit ovat myös aivan mahtavat.

Joulukukkia alan huomaamattani ostaa tässä marraskuun puolivälin tienoilla. Koska rakastan kasveja, vieläpä nautin sesongin mukaisista kukista, niin en voi vastustaa amarylliksiä ja klassista joulutähteä. Nyt ostin ensimmäiset ja ne tuntuvat niin raikkailta ja ohjaavat mielen joulunodotukseen tunnelmallaan, kyllä olen niin fiilistyyppi että minulle riittää kukat luomaan jotakin mielikuvaa. Sujautin molemmat kukat Iittalan maljakoihin, sillä miksei maljakkoon voisi laittaa muutakin kuin leikkokukkia. Amarylliksen kasvettua ja avauduttua, katkaisen sen leikkokukaksi.

Ruokapöydän ympärillä on nyt valoa ja tilaa enemmän. Se on ihan hyvä, sillä tiedossa on useampia illanistujaisia ystävien kanssa, nyt mahtuu suuri porukka viettämään aikaa pöydän ympärille. Lisäksi ruokapöydästä voi ihastella takkaa, jossa poltan enimmäkseen kynttilöitä.

Kokosin ruokapöydälle kaikki Nappula-kynttilänjalkani. Valkoiset ovat ensimmäiseni tuosta kokoelmasta, sain ne joskus siskolta joululahjaksi. Sittemmin muut ovat tulleet minulle Iittalan yhteistyön myötä. Tähän muuten onkin sanottava, että minusta tällaiset lahjat ovat mitä parhaimpia, niitä on erityisen ihana ottaa esille ja nauttia, kun esineeseen liittyy muistoja. Rakastan näitä Nappula-kynttilänjalkoja, sirottelen niitä yksittäin asetelmiin tai ne ovat mahtavat tällaisena suurempana rykelmänä. Ja minusta on kiva kun värejä on yhdistelty summittain. Vihreä ja vaaleansininen ovat nyt uusia sävyjä, aivan ihanat minusta ja erityisesti sopivat keskenään nätisti yhteen.

Pöytäkattauksiin on ihana satsata joulun aikaan. Fiilistelin jo nyt ruokatilan uutta sijaintia ja samalla saatettiin napostella juustoa ja viinirypäleitä. Ensimmäinen glögikin tuli maisteltua. Tarjoilin glögiä Essence-sarjan laseista, joiden uusi pinkki väri on aivan suloinen. Minulla on ennestään näitä laseja kirkkaina ja ovat olleet ihan suosikkeja esimerkiksi viinilaseina, koska miksi pitäisi aina olla jalallinen lasi. Ja miten upea onkaan tuo Essence-karahvi, etenkin pinkissä sävyssä.

Muutenkin joululahjoista sananen. Meidän perheessä Iittalan tuotteet ovat aina olleet osa jouluperinnettä, ei ole oikeastaan joulua ollut, ettei paketista ole tullut jotakin kestävää ja kaunista joululahjaa. Iso osa astiastoistani on rakentunut joululahjoiksi saaduista osista. Joululahjoiksi on minusta muutenkin parasta antaa jotakin jolle on oikeasti käyttöä ja joka kestää aikaa. Pikkulahjoiksi voi antaa kauniin tuikkukupin ja isommaksi lahjaksi vaikkapa valaisimen.

Ruokatilassa oleva String-hyllykin koki pienen uudistuksen. Siitä lähtivät musiikkilaitteet olohuoneen toiseen päähän ja nyt selkiytin hyllyn asettelemalla sinne kirjoja ja joitakin kauniita esineitä Iittalan valikoimista. Halusin lämpimiä sävyjä, joten kuparin värinen Lantern-valaisin ja vihreäsävyiset lasiesineet toivat sitä sopivasti. Nappasin metsäreissulta tuollaisen karahkan mukaan, halusin kokeilla olisiko sellainen kivempi ”pikkujoulukuusena” kuin perinteinen havukuusi. Uskon että meidän tämän joulun koristukset tulevatkin pitkälti luonnosta. Perinteistä joulukuusta tuskin laitamme.

Nyt kyllä on pakko myöntää, että innostuin jo hieman joulusta. On kutkuttavaa rakentaa uudenlainen joulu, raikas ja moderni aikuisjoulu.

Mitä muuten sanotte olkkarin uudesta järjestyksestä?

*kuvissa näkyvät Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä

Onko teillä sujunut pyhien vietto lokoisasti? Meillä on. Joulunaika on minulle todellista rentoutumista, en ota paineita mistään töihin, kodinhoitoon tai muuhun tekemiseen liittyvästä. Vain pakolliset kotihommat hoidetaan ja ruokaan liittyvät toimet suoritetaan. On ihana vaan loikoilla, kuten meidän koirulaiset yleensä. Sohvaryhmässä on todellinen joulutunnelma, sitä koristaa itseoikeutetusti komea metsäkuusi, jonka tänäkin jouluna meille toi ihanat naapurimme.

Meillä on tapana antaa olohuoneen näyttää pyhien ajan joulutunnelmaiselta, eli siellä lojuu lahjapaketteja ja lahjoja. Tänäkin jouluna pukki (=isäntä) oli järjestänyt ylläripaketteja kuusen alle. Esittelenpä tässä teille mitä noista paketeista löytyi.

Luulin avaavani suklaarasiaa, mietin että aika painava paketti kuitenkin. Yllätys oli suuri kun sieltä paljastui tuo upea aterinsarja. Meillä on ollut arkiaterimina jo iäisyyden vanhat valkopäiset Hackmanit ja ollaan monesti puhuttu niiden päivittämisestä. Nytpä joulupukkini oli tutkinut ja miettinyt ja vertaillut ja päätynyt näihin vuonna 1958 suunniteltuihin klassikoihin. Ja voi miten tyytyväinen olen, tykkään Lion-aterimista todella paljon. Hyvin valittu kerrassaan. Ihailen tuon aikakauden muotoilua ja nämä sopivat paitsi sisustukseen, myös käteen. Kattauksiin saa ihan uutta pontta uusilla aterimilla. Näistä tullaan nauttimaan päivittäin vielä monia vuosia eteenpäin. 

Kastehelmi-lasisarjani sai täydennystä. Kuten aiemminkin olen hehkuttanut, tämä lasi on todella kaunis ja miellyttävä kädessä. Ihana kun lasikaapissa on nyt enemmän näitä kaunottaria. 

Kahvihetket on meille tärkeitä ja nautitaankin kaffet useinmiten sohvapöydän äärellä. Joulupukki oli pakkaillut pakettiin Tanssi-sarjan espresso-kuppeja ja pikkukulhoja. Myös Kastehelmi-sarjan tuikut paljastuivat joulupaketeista. Tällaiselta meidän sohvapöytä tulee näyttämään aika usein. Kauniit tuikut tuomassa tunnelmaa ja kahvikupeissa maistuvat espressot kera pikkumakean jälkkärin. Noiden astioiden kuvio- ja värimaailmat ovat minusta todella kauniita. Ihanat lahjat nämäkin!

Sopivasti ennen joulua tuli myös pieni paketti Nespressolta. Ollaankin jo maisteltu uusista espressokupeista näitä jouluisia maustekahveja.

Tällaiselta kuuluu pyhäpäivien näyttää, noiden veijareiden rentoilusta otetaan mallia ja sukelletaan sekaan. Ei haittaa vaikka olohuoneessa lojuu paketteja ja tyynyjä siellä täällä. Sehän kuuluu joulunaikaan.

Rentoa Tapania!

Palataan eilisistä Pariisi-tunnelmista takaisin ”maanpinnalle”, nimittäin joulu on ihan just ja nyt alkaa olla korkea-aika keskittyä viimeisiin valmisteluihin ja lahjahankintoihin. Sokos-yhteistyön merkeissä olen poiminut lahjavinkkejä niin naisille kuin miehillekin ja nyt olisi vuoro miettiä mitä kotijuttuja valitsisin lahjapaketteihin Sokoksen kodinosaston valikoimista. Tässä poimintoja siis omista suosikeistani. 
Kollaasissa on muutama kiva juttu, jotka ottaisin mielelläni pakettiini. Kastehelmi-laseja ennätin itse ostaa jo pari kappaletta, mutta mielelläni täydentäisin kokoelmaani. Lasit ovat olleet aivan ihanat käytössä, jotenkin tosi herkät ja sirot, kädessä mukavat. Olen myös ostellut itselleni joitakin Marimekon Oiva-sarjan lautasia, niiden pariksi voisin haluta muutaman täydennyksen. Ja joulutyynyt nyt vaan ovat perinteikkäitä tekstiileitä, sellaisia joille soisi monia vuosia muistoja eteenpäin. Pentikin yksinkertainen joulutyyny sopii selkeään tyyliin.

Meillä on kotona ollut Arctica-astiasto ja olen alkanut lämmetä sen muotoilulle uudelleen. Mutta nyt ihastelen sitä noissa kauniissa kuviollisissa osissa. Voisin hyvin yhdistää muutaman Pakkas-sarjan astian omaan valkoiseen Teema-astiastooni. Näissä on kyllä superonnistunut kuvitus.

Nicolas Vahén tuotteet on pakattu houkuttelevan kauniisiin yksinkertaisiin pakkauksiin. Jo se melkein riittäisi, mutta sen lisäksi tuotteet maistuvat hyvälle, ainakin ne joita olen testannut. Kiva kun Sokokselle on tullut näitä trendikkäitä sisustustuotteita.

Olen myös vallan ihastunut Nicolas Vahén keittiöruutukuosiin, jota minulta löytyy kotoakin muutamasta tuotteesta. Mm. keittiöpyyhe tuosta kuosista on ihan lemppareitani. Merkillä on myös upea musta kivimortteli.

Sokoksen uusiin sisustusmerkkeihin kuuluu myös House Doctor. Bongailin valikoimia ja tykästyin moniin kynttilänjalkoihin ja lankajuttuihin. Myös heidän tekstiilinsä ovat tosi kivoja. Tällaisilla jutuilla tuodaan sisustukseen trendikkyyttä. Tuolta hyllyltä pilkistää messinginvärinen korisetti, joka oli erityisesti mieleeni (ovat noiden mustien hentojen korien takana). Kas kun en huomannut napata niistä parempaa kuvaa.

Vaikka kuinka monta kertaa minua on ihastuttanut siskoni sohvapöydällä tuo ihana Iittalan Kaasa-kynttilälyhty. Jos haluaa ostaa läheiselle jotakin kaunista ja aikaa kestävää, on tämä ihan ykkösvinkkejäni tänä jouluna.

Näitä lahjavinkkejä poimiessani muistin yhden hyvän idean. Monella on joku ajaton aterinsarja, mutta siihen ei tule itse ostettua alkuruoka-aterimia, leikkelehaarukoita, tarjoiluvälineitä tai salaattiottimia. Siinäpä minusta hyvä lahjavinkki, täydennä lahjan saajan aterinsarjaa vähän erikoisemmilla osilla. Itse olen monta kertaa kiitellyt sitä, kun meiltä löytyy vähän laajemmin aterimia. Alkuruokavälineitäkin tulee käytettyä yllättävän paljon, ei vain hienosti katettaessa, vaan esimerkiksi jotain iltapalaa syödessä yms.

Mutta hei, vielä pieni hetki näitä hössötyksiä, sitten rauha, nauttiminen. Läheisten kanssa rentoutuminen, ruoasta hekumointi ja pääkopan tasaaminen. Mahtavaa.

”yhteistyö”

Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun meillä on otettu joulukoristeita esille näin hyvissä ajoin ennen jouluaattoa. Tällä kertaa oli hyvä syy, sillä Hong Kong-yhteistyöpostaussarjassa on päästy viimeiseen neljänteen jouluvalmisteluosioon ja se on joulukoristelu. Oli oikeastaan ihan kiva kerrankin ottaa varaslähtö pienen kuusen muodossa. Perinteisesti meille tulee joulukuusi sisälle vasta aattona. Se saakin sitten olla loppiaiseen saakka. Monihan laittaa nykyään joulukuusen esille jo joulukuun alussa ja kantaa sen pois tapanina tai heti sen jälkeen. Molempi parempi, mutta meillä taidetaan mennä perinteisen aikataulun mukaan tänäkin vuonna.
Kuusenkoristeita meille kertyy pikkuisen lisää vuosittain. Meistä on kivaa, että kuusessa on monenlaisia koristeita ja niitä on keräilty vuosittain. Tänä jouluna ihastuimme Hong Kongissa Weisteen herkullisiin pastellinsävyisiin palloihin. Niitä ostettiin muutama koristamaan tämän vuoden joulukuusta. Weiste on muuten oikein perinteikäs joulukoristeiden merkki, muistan sen jo lapsuusajoilta. Oikeastaan noista palloista, niiden sävyistä tulikin ihan lapsuus mieleen. Meillä oli lähes saman värisiä palloja silloin, ehkä siksi ihastuin näihin. Eli meidän joulu ei ole minimalistinen ja tai väritön.  

Joulukoristeista mukaan lähti jo aikaisemmissakin kuvissa näkynyt valkoinen poro. Jouluun kuuluvat erilaiset asetelmat ja koristeet. Pidän simppelistä tyylistä, joten tuo poro on ollut mieluinen. 

Olen joskus saanut melkein samanlaisen sydänkoristeen lahjaksi kuin tuossa kuvassa. Se pääsee joka joulu esille, yleensä kodinhoitohuoneen ulko-ovea koristamaan. Tällaiset pienet lahjat ovat minusta kivoja, vuosien varrella tulee aina mieleen se joulu jolloin kyseisen koristeen sai. Eli vanhemmat, vinkki teille, lapset voivat pitää siitä että ovat saanet teiltä lahjaksi joitakin joulukoristeita, jotka kulkevat matkassa mukana pitkään.

Symppikset tontut ovat minusta myös ihania. Koska muuten kuin jouluna tulisi pidettyä esillä tuollaista herttaista partasuuta. Voisin asetella tonttusen vaikkapa eteiseen toivottamaan tervetulleeksi taloon.

Mutta palataanpa takaisin meille kotiin ja joulukoristelupuuhiin.

On kiva kun pikkuiset osallistuvat koristelupuuhiin, he tutkivat innolla palloja, mutta tietävät että ne eivät ole heidän leikkeihinsä tarkoitettuja. Jättävät siis koristeet rauhaan ihan oma-aloitteisesti.

 

Kaivelin pikkukuuseen myös meillä ennestään olevia Georg Jensenin joulukoristeita, joita isäntä on vuosien varrella meille keräillyt. Ihanin sekoitus tulee nimenomaan sekalaisista koristeista. Weisteen pallot sopivat oikein nätisti kultakoristeiden kavereiksi. Varsinaiseen isoon joulukuuseen tulee tietysti runsaammat koristelut, viime vuonna tosin se oli aika maltillinen, josko tänä jouluna tekisi näyttävämmän koristelun.

Joulukoristeluihin kuuluvat meillä myös erilaiset kynttiläjutut. Tällä kertaa askartelin Havin pöytäkynttilälle luonnosta kerätyistä elementeistä asetelman. Sijoitin kynttilän lasikippoon ja peitin reunukset meidän metsästä noukituilla sammalella ja muutamalla kävyllä ja puolukanvarvulla. Tuollaiset asetelmat olisivat ihania, jos olisi viileä lasikuisti, terassillekin voisi moisen laittaa, jos tuuli ei heti sammuttaisi kynttilää. Nyt kokeilin väkerrystä sohvapöydälle.

Aika pienillä jutuilla olohuoneeseen tuli ihan jouluinen tunnelma. Pieni kuusi koristeineen, vähän joulukkia, kynttilöitä ja karkkia kipossa. Siinähän se.

Pikkukuuselle olisi monta paikkaa. Sen avulla voi hyvin myös miettiä, mihin iso joulukuusi laitetaan sitten aattona. Tyttönen suostui pyynnöstä poseeraamaan minulle tuossa matolla. Pieni joulutonttu laatikoston päällä ja ovikoriste ovat myös Hong Kongista ostettuja.

Jokos teillä on joulukuusi valmiina, vai maltatteko odottaa jouluaattoon saakka?
”yhteistyössä Hong Kong”