Archive

helmikuu 2017

Browsing

Sain herttaiselta Päiviltä Muuttuva kotini-blogista kivan kauneushaasteen. Tykkään hirmusti vastailla tällaisiin juttuihin, joten kiitos Päiville kivasta haasteesta. Muinoin blogeissa kiersi tiuhaan tahtiin erilaisia haasteita, kiva että tätä tapaa elvytellään.
1) Varhaisin meikkimuistosi
Ihailin meidän äidin meikkejä pienenä, kukapa pikkutyttö ei ihailisi. Hänellä oli ainakin Lumenen sininen puuterirasia ja Lumenen huulipunia, joita minusta oli kiva kokeilla itselleni. Kun itse aloin meikata, joskus yläasteella, keskityin ensimmäisenä silmämeikkiin – sehän on näyttävin tapa ilmaista itseään meikeillä. Silloin kokeilin erityisesti värillisiä luomivärejä, sinistä ja vihreää. Samaa sävyä läntättiin koko luomelle.
2) Mitä meikkejä löytyy käsilaukusta
Mukana kulkevassa meikkipussissani on lajitelma huulirasvaa, huulipunia ja huulikiiltoja, pari eri väristä huultenrajauskynää ja kivipuuteri. Oikeastaan käytän harvoin huultenrajauskynää tai puuteria, lähinnä jos olen meikannut jotkin tilannetta varten vähän huolellisemmin. Arkena lisäilen päivän mittaan eniten huulirasvaa, värillistä sellaista tai huulikiiltoa.
3) Lempituoksusi
Olen tainnut kertoakkin, että käytän tosi harvoin nykyään tuoksuja. Jossain vaiheessa lakkasin käyttämästä niitä, kun kuulemma tuoksuin liikaa. Sitten herkistyin itsekin voimakkaille tuoksuille ja nykyään saan melko varmasti päänsäryn ylimääräisestä tuoksusta. Joskus on kuitenkin paikallaan käyttää hajuvettä, tällöin suihkin useinmiten Philosophyn amazing gracea. Pidän kepeistä ja puhtaista tuoksuista.
Tuoksumuistot on muuten mahtavuutta, siksi melkein harmittaa etten käytä nykyään hajuvettä. Minulla on vuosien takaa monia mieleenpainuvia tuoksumuistoja – silloin vielä käytin urakalla hajuvesiä. Esimerkiksi Anais Anais, L Air du Temps, Kenzo, Issey Miyake, Coco Chanel, Oscar de la Renta… muistatteko vuosikymmenien takaa tuoksuja.

4) Henkilökohtainen kauneusvinkkisi

Ihonhoidosta huolehtiminen. Kauneudenhoitorutiineista kiinni pitäminen on ihanuutta, ei velvollisuutta. Lempeä puhdistusaine, kasvovesi, seerumi ja kosteusvoide – niistä muodostuu ihonhoitoni perusta.

Meikkipuolelta nostaisin esiin kulmakarvojen huolittelemisen ja poskipunan, niillä on minusta meikissä olennaisin vaikutus.

5) Uusi kosmetiikkalöytösi

Tähän on pakko sanoa laajemmin luonnonkosmetiikka. Olen viime aikoina tutustunut aivan uudenlaiseen kosmetiikkamaailmaan. Ihonhoitopuolella olenkin testannut jo verrattain montaa erilaista luonnonkosmetiikan tuotetta, mutta esimerkiksi meikkien ja hiustenhoitotuotteiden osalta vasta tutustun tähän maailmaan.

Jos kuitenkin mainitsen jonkin löydön, niin sanon seerumit, öljyt ja hoitotiivisteet. Eli tuotteet, jotka todella ravitsevat ihoa ja tuovat heleyttä.

6) Ikimuistoinen virheostoksesi
Päivi mainitsi omassa kirjoituksessaan hampaidenvalkaisuliuskat. No, pakko sanoa sama. Tilasin aikanaan ebaystä valkaisuliuskoja, mutten uskaltanut sitten koskaan käyttää niitä, luettuani jotakin negatiivisia juttuja aiheesta. Olen teettänyt hammaslääkärillä muotit valkaisua varten ja ostanut hammaslääkäriltä valkaisuainetta. Inhoan vaan hirmuisen paljon sitä tököttiä ja tunnetta, joten en ole saanut taas vähään aikaan tuota inhaa rutiinia suoritettua.

Meikkipuolella olen ostanut mm. melkein mustaa huulipunaa (!), liimattavaa luomiglitteriä yms. yhtä arveluttavaa. Ja minulla on myös ollut tekoponnari, onneksi en kuitenkaan koskaan käyttänyt sitä.

7) Meikkivoiteella vai ilman

Vaikka ihoni olisi kuinka hyvä, koen meikkivoiteen olennaiseksi osaksi viimeisteltyä ulkonäköä. Pidän luonnollisesta lookista ja hillitystä meikkityylistä. Päivämeikissä riittää, että ihon sävy tasoittuu ja jotkut enemmän peittoa tarvitsevat kohdat tasoittuvat. Minulla on kasvojen keskiosassa hiuka couperosaa ja mielelläni tasoitan ihoni sävyä.

7) Eyeliner vai kynä

Erittäin harvoin enää nykyään tulee tehtyä täydellinen silmämeikki rajauksineen kaikkineen. Mutta jos sellaisen teen, niin käytän ehdottomasti mieluiten kynää, sillä pidän enemmän pehmeän utuisesta meikistä, kuin kovasta rajauksesta. Tähän on tosin lisättävä huomio, että tämä on tällaisen aikuisen naisen näkökulmasta. Nuorempana kokeilin välillä myös nestemäistäkin rajausta ja sillä tulee upea look myös.

8) Tuote jota ilman et tule toimeen

Jos ei lasketa ihonhoitojuttuja tähän, niin vastaan meikkivoide, sen jälkeen kulmakynä ja poskipuna. Voisin hyvin olla ilman ripsiväriä ja huulipunaa, mutta oudoin olo minulla on jos kulmakarvat on huolittelematta. Pidän tietysti kulmakarvojen korostamisessakin luonnollisesta tyylistä, ei liian terävää muotoa tai selkeää viivaa, puhumattakaan liian ohuista tai symmetrisistä muodoista. Haluan vaan vahvistaa omat kulmakarvani tuuheammiksi ja selkeämmiksi.

 9) Tuote jota haluaisit kokeilla

Testaisin mielelläni erilaisia uusia kulmakarvakyniä, sellaisiakin on kuulemma, jotka piirtävät ohuita karvamaisia viivoja ja lisäävät kulmiin kuituja. Haluaisin myös testailla enemmän luonnonkosmetiikkoja meikkipuolelta ja mielelläni löytäisin luonnonkosmetiikasta hyvän dödön.

Palaan ihan lähiaikoina uudelleen kosmetiikka-aiheeseen erään kivan projektin myötä!

Haasteen lähetän näihin blogeihin: Valkoinen Harmaja, Magicpoks, Inspired by Love ja Johanna P

*osa tuotteista saatu blogin kautta testiin

PS. Edelliseen kukka-aiheiseen postaukseen liittyen on vielä kommentoitava, että ylimmän kuvan ihana sidottu kukkakimppu on tietysti Piia Jaalalta – että näitä kauniitakin sidottuja kimppuja löytyy, jotka eivät näytä ”onnittelukimpulta”

Somessa tuntuu olevan perjantaisin ihan yleinen tapa esitellä viikolopun kaunistukseksi hankittuja leikkokukkia. Tänään en vielä itse piipahtanut kukkakaupassa, joten kuvia kaunistaa parin viikon takaa olevat ranskalaiset tulppaanit.

Itse olen viehtynyt näihin hentovartisiin herkkiin ranskalaisiin tulppaaneihin jo vuosia sitten. Ties kuinka monta kertaa käväisin alkuvuoden aikana kyselemässä Piia Jaalan kukkakaupasta lepparitulppaanien perään. Tämä kimppu on jo roskiksessa, mutta huomenna kipaisen varmasti katsomaan millaisia ranskalaisia tulppaaneita nyt löytyy ja nappaan jotain muuta kivaa oksaa mukaan.

Kukkakaupassa on ihana tuoksutella ja fiilistellä erilaisia leikkokukkia ja oksia. Pidänkin erityisen paljon lempparikukkakauppani esillepanosta, jossa ihanuudet on koottu esille sellaisen jättikokoisen jääkaapin sijaan. Minusta on oikeastaan aika tylyä valita leikkokukat ”jääkaapista”, tiedättehän varovasti lasin takaa katsellen ja myyjälle sormella osoitellen.

Joskus olen kiireessä ostanut viikonloppukukat marketin kyljessä olevasta kukkakaupasta, sieltä jääkaapista valiten ja mielessäni päivitellen – eikö sieltä muuta löydy kun ruusuja, neilikoita, gerberoita ja perinteisiä tulppaaneita. 

Leikkokukat on ihan eri asia ostaa yksitellen ”poimien” ja sommitellen, kuin muovitetun nipun ämpäristä nostaen.  Muutama hento oksa kukkakaupasta ostettuna ei lopulta maksaa paljoa enempää kun marketin tökerösti sidottu kukkapuketti. Kuka niitä muuten suunnittelee?

(kuvien tyynyt Linum, maljakko Hay ja sohva Soren Lund – Sisustuksen Koodi)

Jos minun pitäisi valita laitanko pari kymppiä leikkokukkakimppuun, josta nautin vähintään viikon tai vaikkapa ruoka-annokseen, niin valitsen mielummin sen kukkakimpun. Eikä tämä tarkoita etten nauttisi ihanasta ravintolahetkestä.

Viikonloppuna olohuoneessa rentoutuessani, kahvimuki kädessä istuessani, katseeni harhailee ympäriinsä kotona ja pysähdyn ihastelemaan erilaisia näkymiä. Hetken näkymineen kruunaa raikkaat ja kauniit leikkokukat.

Ostatko sinä viikonloppukukkia?

PS. Ja hei siskoni kirjoitti juuri samasta aiheesta samalla otsikolla…

leather sneakers
Kuvissa on yksi asia jota ei tänään ollut – aurinko. Herttinen millaista vihmaa taivaalta paiskoi. No jos ihanassa auringonpaisteessa on hankala kuvata niin on tällaisena harmaanakin päivänä – eli heleää tasaista valoa kuvaushetkiin kiitos. Enpä sitten kuvannut tänään mitään vaikka oli vapaapäiväkin…tai siis tuli oikeasti vietettyä vapaata – tekemättä yhtään mitään järkevää.
Asiasta kuvan kenkiin. Olin maanantaina Helsingissä muutamissa työtapaamisissa. Jo loppuviikosta pohdin mitä mahdan sujauttaa jalkaan, sillä Meindlen raskaat talvipopot tai varpaita painavat nilkkurit eivät tulleet kyseeseen, kun tarkoitus oli kävellä paljon päivän aikana. Enkä myöskään halunnut ilmaantua tapaamisiin melkein vuoden vanhoissa, kuluneissa, ei enää niin valkoisissa tossuissani, joita olen pitänyt nyt lähes joka päivä (siis sen vuoden ajan).
leather sneakers

Onneksi työpaikan naapurissa on lempparikauppa, josta saa akuuttiin tarpeeseen kaiken ihanan. Marssin siis Elementtiin toiveissa uudet hohtavat valkoiset lenkkarit – ilman sellaisia en halua olla. Mutta vielä heille ei ollut tullut toivomiani valkoisia Staneja, niinpä vilkaisin alehyllyä ja bongasin sieltä kuvan Jim Rickey-tossut. Eipä se niin tarkkaa ole, puuterin sävyisetkin ovat ihan ok. Tossut olivat nyt puoleen hintaan, joten ostin matkaan – ja kuulkaas ihan vielä sovitamatta. Olen tajunnut, että parasta olla arpomatta kokoa liikaa, kolmeseiska on yleensä tossuissa mulle paras. Ja niin oli. 

leather sneakers

Viidessä minuutissa kipaistu ostos osoittautui maanantain kovassa kävelytestissä oikein mainioksi valinnaksi. Näiden tossujen lesti sopi omaan jalkaani tosi hyvin. Ehkä tuo puuterinen väri on nätimpi ilman nyt pakollisia mustia sukkia, mutta talvella kaikki ei voi olla täydellistä.

Jos muuten mietit kevääksi uusia tossuja, näitä Jim Rickey-tossuja jäi vielä alehyllylle Elementtiin, sekä puuterin sävyssä että vaaleanharmaina. Ihanat minusta.

Aion silti ostaa vielä ne valkoisetkin lenkkarit. Ja hei, kun olen katsellut kevätmuodin tärppejä, niin ehdottomasti jotkin matalat tohvelit/sandaalit on myös ostettava, mutta vasta kun voi paljastaa varpaat.

Mites teidän kenkäpuoli (päivinä jolloin ei ole lunta).

Makuuhuone on ehdottomasti yksi lempparikuvauskohteitani täällä kotona. Minun täytyy välillä toppuutella itseäni, etten kyllästytä teitä liian usein makuuhuoneesta napatuilla otoksilla. Makuuhuone on ehkä kodin helpoiten sisustettava tila; paljon muuta ei tarvita kun muhkea sänky ja jotakin yöpöydäksi. Tietysti tilannetta helpottaa kompaktin kokoinen tila, jos makkari on kookkaampi, joutuu (=saa) miettiä mattoa, lipastoa, nojatuolia tai työpistettä.

Minulla on tapana muutella vähän väliä makuuhuoneemme ilmettä. Se käy näet kätevästi ihan vain muutamalla pienellä jutulla. Ensimmäisenä luonnollisesti petaamalla sänkyyn lakanat – mikä onkaan kulloisellakin lakanoidenvaihtohetkellä fiilis, valkoista tai jotain muuta.

Lakanoiden jälkeen mietin sujautanko kenties petaukseen koristetyynyn, päiväpeiton tai torkkupeiton. Sellaisella pienellä asustuksella tulee ripaus jotakin muuta joukkoon. Tällä hetkellä makuuhuoneessa on edelleenkin harmaat lakanat ja niiden kaveriksi heitin Iittalan villapeiton. Klaus Haapaniemen pehmeän sininen Taika-villahuopa on hurmannut minut ihan täysin. Kuljettelen sitä olohuoneen ja makuuhuoneen välillä vuorotellen. Vaikka huopa on värillinen, se on silti rauhallinen, eikä pomppaa liikaa esiin. 

Tekstiilivalintojen jälkeen katsastan yöpöydälle. Valitsen kauniista käsivoideputeleistani jonkun sopivan ja täydennän kokonaisuuden maljakolla, kynttilällä tai muulla pikkurekvisiitalla. Nyt jatkoin huovan innoittamana sinisellä linjalla ja nostin ultramariinin sininsen Kastehelmi-tuikkukupin koristeeksi. Somistukseen sopii täydellisesti myös joulupukilta saatu Hygge-kirja – siihen palaan usein iltaisin sängyssä lueskellessani.

Saan usein kysymyksiä tuosta yöpöydästä. Kyseessä on Muuramen pieni Ikoni-hylly, edullinen ja aivan täydellinen pienen tilan yöpöytäratkaisu.

Lehtiä lehtiä lehtiä…hui mikä määrä niitä aina kertyy. Mutta kylläpä paperiset lehdet ilahduttavat. On ihan eri asia kölliä sängyllä lehteä selaillen, kun kuumana hyrräävä kannettava sylissä. Minulla on paikka tietokoneella hengailulle – se on työpöydän ääressä. Kun rentoudun sohvalla tai sängyllä, silloin kädessä on lehti, kirja tai puhelin.

Keksin äskettäin oivan ratkaisun makuuhuoneen lehtipinolle. Iittalan Vakka-säilytin on kivan näköinen yöpöydän alla ja se säilöö pölyyntymättä kasan lehtiä, joita haluan sängyllä lukea. On muuten hurjan paljon helpompi siirrellä imuroidessa lehtiä kun ne ovat jossakin säilyttimessä. (Tunnustan silti että makkarin toisessa nurkassa on juuri nyt huippukorkea lehtipino, joka odottaa läpikäymistä).


Makuuhuoneen toisella seinustalla on valkoinen lipasto ja sen päällä olevat esineet vaihtuvat harvoin. Seuraavaksi täytyisikin stailata siihen keväinen tyyli. Palaan siis piakkoin taas makuuhuoneaiheeseen.

Somisteletteko te usein makuuhuonetta? 

*Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä

Tiedän että siellä ruutujen takana on monta isäni, Juhani Melenderin taiteesta pitävää lukijaa. Minulta on välillä kysytty saisiko isän töitä grafiikan vedoksina, jotka olisivat uniikkeja töitä edullisempia. Tuottelias taiteilija ei ole vähään aikaan tarttunut tällaiseen ideaan. Mutta kuulkaa, vuosia sitten isä teki joitakin grafiikan lehtiä. Äiti poimi minulle heidän varastoistaan niitä joitakin kappaleita myytäväksi.

Äiti lähetti grafiikanlehdet minulle ja grafiikoita pääsee katsomaan meille Sisustuksen Koodiin. Jos et pääse paikalle, niin kuvasin nuo kolme teosta tähän.

Noin kaksikymmentä vuotta vanhat työt ovat edelleenkin aivan ajankohtaisia. Ihastelin värimailmaa ja sommitelmien harmoniaa. Meillä on töissä seinällä yksi näistä teoksista, tosin alkuperäismaalauksena. Ripustin sen seinälle, valmiiksi olevaan koukkuun (siksi vähän liian korkealla). Ruskeasävyinen työ menee ihanasti moderniin sisustukseen. Grafiikoihin sopii minusta hyvin paspatuuri ja valkoiset, mustat, tammiset tai metallinväriset kehykset. Työt tulevat kehystämättöminä ja signeerattuina.

Tämä teos on nimeltään Atlanta, se on vuodelta 1997. Vedoksia on tehty kaikkiaan 60 kappaletta.

Pehmeämuotoisen sommitelman nimi on Yhdessä, teos vuodelta 1999. Sarjaa on tehty 30 kpl.

Kolmannen työn nimi on Perhonen, vuodelta 1999. Tätäkin on tehty 30 kpl:n sarja.
Minulla on itselläni nämä kaikki työt tietysti. Yhdessä ja Perhonen ovat muuten kauniit parina, esimerkiksi päällekkäin ripustettuina. Omissa töissäni Atlantassa on metallinväriset kehykset ja muissa valkoiset. Jos nyt kehystäisin, valitsisin kaikkiin näihin ohuet mustat puukehykset.
Näiden grafiikanlehtien hinta on 200 euroa. Jos kiinnostuit, piipahda myymälässämme huikkaamassa niin esittelen sinulle näitä. Tai voit toki meilata jos et pääse Turkuun.
Grafiikka on kyllä mainio tapa tuoda ns. aitoa taidetta kotiin. Pidän itse kovasti kevyistä paspatuurein kehystetyistä taideteoksista. Taidetta on mahtava hankkia myös taidelainaamon kautta. Turun taidelainaamossa on hurjasti upeaa taidetta, jota voi hankkia kotiin harkiten ja miettien. Vein sinne muuten tänään kolme uutta isän maalausta. 
Isän taiteeseen pääsee kätevimmin tutustumaan hänen instagramissaan @juhani.melender -siellä on uskomaton kavalkadi teoksia!