Archive

maaliskuu 2014

Browsing

Minua seuranneet ovat voineet huomata, kuinka nautimme ulkona kokkaamisesta, vieläpä ihan ympäri vuoden. Olenkin erityisen iloinen yhteistyöstä kotimaisen Muurikan kanssa. Olemme nyt käyttäneet Muurikan kesäkeittiövaunua parisen kuukautta, ja se on todella ollut aktiivisessa käytössä.

Moni miettii järeän kaasugrillin hankintaa. Tässä on mielestäni ihan loistava vaihtoehto perinteiselle kaasugrillille, vieläpä hyvin kohtuuhintainen. Pakko sanoa, että meidän suuri kaasugrilli on jäänyt vähän paitsioon tämän saatuamme, toki olemme sitäkin koko talven ahkerasti käyttäneet, sillä ulkona kokkaaminen vaan on niin mahtavaa.

Tällä hetkellä kesäkeittiövaunu sijaitsee terassin reunalla, ihan kasvimaan kupeessa. Vaunu on kätevä siirrellä, kesällä se tuleekin varmasti olemaan vähän eri paikassa.

Kesäkeittiövaunu koostuu pöydästä, johon on kiinnitetty kaasupoltin. Kaasupullo sijoittuu kätevästi pöytätason alle. Kesäkeittiötä saa myös sähköllä toimivana. Valitsin mustan version, toinen värivaihtoehto on puunvärinen. Sivutasot saa tarvittaessa taitettua alas.

Meillä on monta erilaista pannua ruoan valmistukseen. Perusosana on tuttu muurikkapannu, se josta tulee ensimmäisenä mieleen muurinpohjaletut. Pannulla voi kyllä paistaa melkein mitä vaan. Itse olemme käyttäneet sitä pihveille, lämpimille leiville, vihanneksille jne. Pelkällä perusmuurikkapannulla pärjää melkein kaiken ruoan kanssa.

Peruspannun lisäksi meiltä löytyy paellapannu, wok-pannu, parila ja suuri kattila. Kaikkia osasia on käytetty. Yllä olevassa kuvassa on paellapannulla valmistuva jambalaya, josta tulikin heti yksi suosikkiruokamme. Isäntä taikoi reseptin, josta löytyi cajun tyylisesti maustettuna mm. selleriä, paprikaa, kanaa, katkarapuja, simpukoita ja chorizoa.

Mukavin muisto jambalayan paistosta on arki-illalta, jolloin työnjako meni niin, että minä pilkoin ainekset ja isäntä hääräsi kesäkeittiön äärellä ruoan kokoon. Tällaisessa avomallisessa paistotavassa on mukavana puolena se, että muut pääsevät seurailemaan ruoan valmistumista, toisin kuin kannellisen grillin kanssa työskennellessä.

Kutsuimme tuona iltana myös naapurit maistelemaan jambalayaa. Oli tosi kiva istuskella ulkona, vaikka oli viileää, kun sai samalla nautiskella vähän tulista ja lämmintä ruokaa. Tällainen ruoanlaitto on myös kivan sosiaalista.

Pihveistä tulee herkulliset ja upean näköiset parilapannulla. Ristikkokuviointi tekee säväyksen. Nämä ovat naudan ulkofilepihvejä. Parilapannu on käännettävä, se on sileä toiselta puolelta.

Eräänä iltana isäntä valmisti muurikkapannulla herkullista vihanneslisäkettä lihalle. Sekoituksessa on perunaa, kesäkurpitsaa ja munakoisoa. Paiston ja maustamisen jälkeen ainekset silattiin itse tehdyllä pestokastikkeella.

Muurikkapannulla on kokeiltu paistaa myös parsaklassikkoa, eli pekoniin käärittyjä, esiryöpättyjä vihreitä tankoparsoja. Paisto onnistui loistavasti, pekoni ruskistui todella tasaisesti ja kauniisti, eivätkä parsat tarttuneet pannuun kiinni, joskus grilliritilällä niin saattaa käydä.

Kesäkeittiö lämpenee kaasulla tosi nopeasti. Paahdettujen, katkarapuleipästen teko sujui töiden jälkeen sutjakkaasti. Ulkona kokkaaminen on todella virkistävää, siinä unohtuu heti päivän työasiat.

Tässä oli vain pieni otos meidän kesäkeittiön tuotoksista. Esimerkiksi suuri kattilallinen hernekeittoakin on valmistunut terassilla, sekä meidän, että naapureiden iloksi.

Kesäkeittiö on vielä paljon enemmän kuin olisin osannut edes ajatella. Kaiken hyvän lisäksi käytännön ihmisenä annan täydet pisteet puhdistettavuudesta. Kun käytön jälkeen pyyhkii tasot ja pesee pannun, on keittiö valmis huputettavaksi ja näin se odottaa puhtaana seuraavaa käyttökertaa.

Muurikan sivuilta löytää paljon tietoa varusteista, onpa siellä reseptejäkin.

Taas kerran muistutan nauttimaan pihasta ja omalla pihalla kokkailusta!

”kesäkeittiö saatu, yhteistyö”

Olen vähän ihastunut, nimittäin Mademoiselle-tuoliin ja vielä yllättävästi tuolin uutuusväriin – kauniiseen hillittyyn harmaan vihreään. Makustelen kotoa tuolille paikkaa, en tiedä löytyykö sellaista, mutta onneksi saan ihastella kaunokaista töissä.

Koodissa alkaakin juuri kampanja Mademoiselle-tuoleista, kurkkaa kampanja täältä. Hinnasta lähtee nyt kiva siivu pois, jos olet haaveillut tuolista tai keinusta, nyt siis voi harkita haaveen toteutusta.

Levittelin vihreäsävyisen tuolin pariksi lattialle Mumsin villamaton,
sen petrooliin taittava harmaa sopii tosi hyvin näihin sävymaailmoihin.
Tykkään myös kuparista ja pastellista, nekin passaavat hillittyyn
kokonaisuuteen. 


Katsokaa miten kaunis tuoli on. Ehkä sille löytyisi tilaa meidän makuuhuoneesta, sen vanhan lipaston vierestä….

Hetken ennätin ihailla näkymiä sohvalla köllien, kunnes kuulin asiakkaan askeleet rappusissa. Oli aika herätä haaveista ja ryhtyä auttamaan sisustusasioissa.

Millaisista sävymaailmoista te nautitte nyt keväällä? 

IHANAA PERJANTAITA!!

PS. Muistakaa osallistua Koodin sivuilla myös seepratyynyarvontaan, aikaa on sunnuntaihin saakka!

 (takki COS / neule Lindex / farkut Kova T / lenkkarit Karhu / laukku ja aurinkolasit Chanel)

Ihana ihana aurinko, kiva kun paistat ja lämmität! Olen saanut nauttia kahdesta vapaapäivästä putkeen. Miten kiva olikaan tänään istua ulkorappusilla ja nauttia auringon lämmöstä. Instagramista @muotimielessa, voi nähdä mitä ihania kukkia jo bongasin meidän pihalta.

Iltapäivästä kävin kaupunkiasioilla ja päällä oli kyllä vähän liiankin lämpimästi – mieletöntä kun voi sanoa noin. Kotineuleen päälle vetaisin kipparitakin ja asua nostamaan otin Chanelin laukkuni.

Taitaa olla sopiva hetki pakata talvitakit varastoon!

Maanantaisella kampaajakäynnillä hiukseni raidoitettiin kauttaaltaan runsaalla kädellä. Nyt lopputulos on toivomani mukainen, eli aika vaalea, mutta kuitenkin omaa väriä sisältävä. Kauaa en jaksanut olla hienosti föönatussa kampauksessa, vaan siirryin omaan tyyliini, eli ponnariin.

Mutta nytpä siihenkin on löytynyt pieni muutos. Ennen raitoja hiukseni olivat totaalisen liukkaat ja päätä myötäilevät, niihin oli vaikea saada millään tuuheutta. Kokeilemani hiuspuuteritkaan eivät oikein onnistuneet toimimaan, tai en osannut käyttää niitä oikein.

Runsaasta raidoituksesta on itsestäänkin apua liukkauteen kun hiusten ”liian hyvä” kunto saa karheutta vaalennuksesta. Tämä oli toinen syy miksi luovuin omasta väristäni. Kampaajalla hiuksiini suihkutettiin Redkenin Quick Tease-suihketta, joka nimensä mukaisesti on tupeerausta vastaava vaikutukseltaan. Minäkin skeptikkona yllätyin lopputuloksesta ja ostin aineen itselleni.

Seuraavana aamuna töihin lähtiessä suihkin ohjeen mukaan tupeeraussuihketta, eli nostelin hiuksia ja suihkin niiden alle tyveen. Ihmeellistä ja kummallista, tuntuu kuin tukkaa olisi tullut melkein puolet lisää. Päätin tehdä kuvassa näkyvän suttuisen ponnarin. Pidän kovasti vaihtelusta ja minusta tuuhea huoleton ponnari on tosi kiva. 
Nyt on sellainen olo, että tekee mieli kokeilla erilaisia kampauksia, kun kerrankin hiuksiin saa vaivattomasti volyymia. Jos siis tappelet liukkaiden ja ohuiden hiusten kanssa, kokeile tätä. Suihkeen käyttö on niin helppoa ja nopeaa.
Oletteko te jo kokeilleet tuota?
(raitaneule ja takki Filippa K / housut Zara / loaferit Nilson / laukku 3.1 Phillip Lim)
On se vaan  niin, että raitapaidassa on jonkinlaista voimaa, se on niin piristävä vaatekappale, että koko päivä saa siitä lisäpotkua – ainakin tänään ajattelin niin. Filipan ohut merinovillaneule on ympärivuotinen suosikkini, kun tosiaan haluan raikastusta päivään, puen tuon neuleen.

Voitteko uskoa, että tuo laukkuihme mahduttaa sisäänsä kaiken tarpeellisen, Olympuksen kameraa myöten. Olin ihan ihmeissäni kun aamulla sulloin sinne tavarat, ne mahtuivat kaikki mukaan. On kyllä aika vaihtaa kevyempiin laukkuihin. Laukkukoelmaani mahtuisi hyvin yksi vaaleampi pikkulaukku.

Olen esitellyt tuota Edbladin kaulakorua Sokoksen yhteistyöpostauksissa. Tykästyin siihen niin kovin, että eilisellä kuvausreissulla ostin sellaisen omakseni. Ihana hento koru, juuri sopiva asuste yksinkertaisten paitojeni seuraksi. Olen aikaisemmin ostanut Edbladin sormuksen, eikä se ole ollut moksiskaan, vaikka olen käyttänyt sitä monta päivää tauotta, suikuissa ja käsien pesuissa.

Loppuun vielä tyypin hölmistynyt hymy. Väkisinkin ilostuttaa, kun vihdoin ollaan aurinkoisella puolella vuotta – minulle ihan tarpeeksi hyvä syy olla hömelönä. Jopa niin paljon, että ajan bussilla ohi pysäkkini ja keitän kahvinkeittimellä kahvia ilman pannua ja mitä näitä nyt on kun kulkee ajatuksissaan.