Archive

helmikuu 2012

Browsing

 kuvakuva(neulospaita H&M Trend saatu / poolo Anttila / housut Acne / nilkkurit Chloé)
Ihastuin kuvan pehmoiseen neulospaitaan nähtyäni sen Columbinen yllä. En löytänyt paitaa H&M:n myymälästä ja meilasin kyselyä heidän showroomille. Sainkin sieltä ystävällisen vastauksen, paita on Trend-mallistoa ja sitä myydään vain Helsingissä. Ilokseni he tarjosivat minulle paidan näytekappaletta lahjaksi, samoin sain heiltä, myös Coumbinelta bongaamani, ihanan limen sävyisen tweed jakun. Jippii ja kiitos 🙂 Tätä neulospaitaa pitäisi nyt olla myymälässä ja myös tuota jakkua. Harmi vain, ettei Trend-mallistoa saa kuin Helsingistä. Minä löydän eniten itseäni miellyttäviä vaatteita juuri tuosta erikoismallistosta.Neulospaidan alle oli puettava jotain pitkähihaista, vielä ei tarkene lyhyillä hihasilla. Valkoinen poolo on osoittautunut oivaksi tällaisissa tilanteissa. Jännä kun joitakin vuosia sitten en olisi ikinä voinut kuvitella pukevani ysärivibojen takia valkoista pooloa päälleni. No Célineä on vissiin kiittäminen tästäkin kelkan kääntämisestä.Minulla on ollut kuulkaas vähän pukeutumisinto hakusessa äskettäisen flunssan jälkeen. Olen siitä hassu, etten ikinä saa syötyä kunnolla jos olen kipeä tai stressaantunut. Tällaisessa kirpussa viikon huonosti syöminen tekee tehtävänsä ja laihdun. Sitten kaikki housut roikkuu päällä ja on ihan hento-olo. Se mikä viikossa lähtee, kestää monta viikkoa tulla takaisin. Ruokahalu on kyllä jo palannut ja kaikki maistuu niin hyvälle, tulisi vaan kilot pian takaisin 🙂I got this comfy sweater from H&M, it is soo soft. As it is still quite cold, I had to wear someting underneath, thanks to Céline, white turtle neck is back and it is a good option for situations like this.

 kuvaOlen ihan innoissani Marnin ja H&M:n yhteistyömallistosta. Minusta on mahtavaa nähdä jotain erilaista ja rohkeaa, joka kolahtaa myös työssä käyvän aikuisen vaatekaapistoon. Yksikin jännä vaate antaa kivasti potkua kevätpukeutumiseen. Marni at H&M-mallisto saapuu valikoituihin H&M-myymälöihin 8.3. (Turussa se tulee Kop-kolmion liikkeeseen), tietysti myös nettikaupasta voi tilata tätä mallistoa.Sain valita kokoelmasta yhden tuotteen teidän kesken arvottavaksi. Valinta oli vaikea, mutta päädyin kuvan hauskaan neuletakkiin, jonka etumus on ylellistä silkkiä. Palkinto tulee koossa 38, tämä sopii aika monen kokoiselle, sillä neuletakki toimii sekä väljempänä että istuvampana.Osallistu arvontaan kertomalla miten yhdistelisit Marni at H&M-neuletakin omaan pukeutumiseesi. Jätä sähköpostisi.Kilpailu alkaa heti ja päättyy sunnuntaina 4.3.2012 klo 19.00! Onnea! KILPAILU ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE <3

 kuva Katsokaas kuka pällistelee kuvassa jahtaamassa tyylikkäitä ihmisiä, tämä löytyy Mr Coolpoolin blogista. Tämä kuva on napsaistu viime syksynä Pariisin muotiviikoilta, Miu Miun näytöksen edustalta. Voi että harmittaa vietävästi etten pääse pian alkaville Pariisin muotiviikoille. Mutta eipä suurempaa hätää, minulla on siellä ystävä avittamassa, sillä Mr Coolpool suuntaa sinne työmatkalle ja on luvannut muutamia kuvia myös minun blogiini esiteltäväksi. Tietysti kannattaa seurata Mr Coolpoolin blogia kuvapläjäyksien muodossa.Look who is also in this picture which I found from Mr Coolpools blog. This pic is taken last fall at Paris fashion week outside the Miu Mius show. Too bad I’m not able to go there next week. But no worries as my friend Mr Coolpool is heading there to shoot some street style and he promised few pics for my blog too. Ofcourse you should click Mr Coolpool blog  for more pictures.

kuva Arvoin äsken Evita-kilpailun voittajan, syötin numerot random org-generaattoriin ja kone arpoi voittajaksi Maitin seuraavalla kommentilla.

Muotia ja sisustusta

Täydellinen lehti pitäisi sisällään samanlaisia asioita kun Malia sinun blogisi.
Kirjoittamasi ja kuvaamasi asiat ovat kun erittäin viihdyttävästä naistenlehdestä höystettynä vielä pikkuisella Lettusella.
Isot kiitokset sinulle jokapäiväisestä päiväni piristyksestä! Maiti Jippiii Maiti, laita minulle meiliä, niin saadaan lehtitilaus sinulle eteenpäin. Vielä suuret kiitokset jokaiselle kilpailuun osallistuneelle! Oli kyllä ihan mahtavaa lukea teidän kommenttejanne hyvästä lehdestä. Aika monen lista koostui samoista asioista kuin omankin lempilehteni resepti – muotia, henkilöitä, vinkkejä, ruokaa ja ripaus sisustusta.

   

 kuva(neule Acne / housut Zara / nilkkurit Chloé)Vieläkin tuossa nutturassa, ennätin kiintyä siihen kun olin kipeänä. Jotenkin on niin ihana olla kun hiukset ei tunnu, siksi pidän niitä melkein aina kiinni. Minua häiritsee tosi paljon jos otsis valahtaa näkökenttään :)Puin tänään päälle possupökät, annoin aikanaan näille housuille tuon viehättävän nimen. Nyt ovat ihan passelit ja pirteät keväiseen pastelliseen väriteemaan.Arvon tänään myöhemmin Evita-kilpailun voittajan, jolle lähtee siis puolen vuoden lehdet. Olkaapas kuulolla. Tulossa on myös Marni for HM-arvonta – minäkin aion hehkuttaa teille pian tuota mallistoa. Minusta se on aivan ihana! Kerrankin jotain hauskaa, myös työvaatetukseen sopivaa. Yksikin värikäs ja kuviollinen vaate lisättynä normaaliin peruspuvustoon antaa potkua – uskokaa pois.Palataan siis vielä tänään!I’m still wearing my hair up, it feels so comfy. Today my outfit is colourful, due these piggy pink trousers.